Syyrian kaasuasetutkinta alkamassa - ulkomaat pohtivat ilmaiskuja

Maailma seuraa tänään, pääsevätkö YK:n asetarkastajat tekemään työtään. Samaan aikaan monet maat keskustelevat Syyriaan tehtävistä ilmaiskuista.

Ulkomaat
Pariskunta suree kankaalla peitetyiden ruumiiden ääressä.
Syyrian opposition välittämässä kuvassa kerrotaan pariskunnan osallistuvan kaasuiskussa kuolleiden hautajaisiin Damaskoksessa keskiviikkona. Kuvan aitoutta ei ole voitu vahvistaa.Shaam News Network / AFP

YK:n asetarkastajien odotetaan aloittavan tutkimuksensa Syyriassa tänään maanantaina. Syyrian hallitus on antanut tarkastajille luvan tutustua Damaskoksen Ghoutan esikaupunkiin, missä satojen ihmisten uskotaan kuolleen viime keskiviikkona mahdollisessa kemiallisten aseiden iskussa.

Syyrian hallitus on pommittanut kapinallisten hallussa olevaa aluetta viime päivinä voimakkaasti, mikä on saattanut hävittää merkit kemiallisten aseiden käytöstä. Hallitus lupaa kuitenkin, että se noudattaa aselepoa, kun tarkastajat ovat paikalla.

Yhdysvaltain ja Ranskan johtajat ovat jo ennen tarkastuksia lähes varmoja siitä, että kemiallisia aseita käytti nimenomaan Syyrian armeija, eivät kapinalliset, kertovat diplomaattilähteet uutistoimistoille.

Aseiden käyttöä harkitaan

Diplomatia Syyrian tilanteen ympärillä käy kiivaana. Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry oli sunnuntaina yhteydessä Britannian, Ranskan, Kanadan ja Venäjän virkaveljiinsä sekä YK:n pääsihteeriin Ban Ki-mooniin. Kerry halusi välittää kollegoilleen viestin, jonka mukaan USA pitää erittäin todennäköisenä, että Syyrian hallitus käytti kemiallisia aseita omia kansalaisiaan vastaan.

Jordaniassa järjestettiin myöhään sunnuntai-iltana kokous, johon osallistui useiden maiden asevoimien komentajia. Mukana oli korkea-arvoisia sotilaita Jordanian lisäksi Yhdysvalloista, Ranskasta, Britanniasta, Italiasta, Saksasta, Kanadasta, Saudi-Arabiasta, Qatarista ja Turkista, kertoo uutiskanava al-Jazeera. Kokouksen tuloksista ei ole kerrottu julkisuuteen.

Brittiläiset sanomalehdet The Daily Telegraph ja The Independent kertovat omiin lähteisiinsä viitaten, että länsimaat olisivat valmistelemassa ilmahyökkäystä Syyriaan jo kahden viikon sisällä. Valkoinen talo on tyrmännyt tämän väitteen.

Hyökkäysaikomusta perustellaan sillä, ettei siviilejä vastaan voi tehdä hyökkäystä kemiallisilla aseilla ilman, että ulkovallat puuttuvat asiaan. Lisäksi Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on sanonut, että kemiallisten aseiden käyttö on se raja, joka muuttaa Yhdysvaltain suhtautumisen sotaan.

Tiedotusvälineet yrittävät silti hankkia tietoa, minkälaisesta iskusta olisi kysymys. Useimmat asiantuntijat uskovat, että Syyriaan ammuttaisiin Tomahawk-risteilyohjuksia Välimerellä olevista yhdysvaltalaisista aluksista. Aluksille annettiin lauantaina käsky siirtyä lähemmäs kohti Syyrian rannikkoa.

Lähteet: Reuters, AP, AFP, Yle Uutiset