Shakki on helppo oppia mutta hankala hallita

Shakki mielletään älykköjen peliksi, mutta 26 vuotta siirtoja harrastanut Toni Virrankoski kiistää mielikuvan. Kukin peli vaatii omanlaistaan älyä, ja shakissa tarpeellisin ominaisuus on kärsivällisyys. Peli on nimittäin helppo oppia, mutta hankala hallita, sanoo harrastaja.

pelit
Shakkinappuloita laudalla
YLE / Markku Karvonen

Pelin haasteellisuus on pitänyt Toni Virrankosken shakkilaudan äärellä säännöllisesti jo yli neljännesvuosisadan. Hän arvostaa myös sosiaalisuutta:

– Sitä voivat pelata naiset, miehet, lapset, vanhukset yhtä lailla pöydän ääressä vastusten ja ihan tasapuolisesti.

Myös kärsivällisyys liittyy shakkiin oleellisesti. Oman mielen mukaan voi toki harrastaa enemmän tai vähemmän tosissaan, mutta yksi ominaisuus on tarpeen:

Kärsivällisyyttä tarvitaan jos meinaa menestyä.

Toni Virrankoski, Kokkolan Shakkikerhon jäsen

– Kärsivällisyyttä tarvitaan jos meinaa menestyä, ja se kehittyy.

Kaikki pelit vaativat omanlaistaan älyä eikä Virrankosken mukaan shakki vaadi sen suurempia kuin muutkaan:

– Ei tarvitse olla neropatti todellakaan. Se on helppo aloittaa - helppo oppia mutta hankala hallita.

Laudan ääressä ollaan tasaveroisia

Kokkolan shakkikerhon viikoittaisissa kerhoilloissa pelataan lyhyitä, nopeita pelejä. Kerran vuodessa järjestetään isompi turnaus, johon kerääntyy enimmillään 40 pelaajaa eri puolilta maata. Virrankoski itse pelaa pienissä turnauksissa ja sosiaalisista syistä.

– Se on hauskaa.

Väkeä turnauksissa on ollut ala-asteikäisistä eläkeläisiin saakka. Virrankoski toivoisi kuitenkin nuorempien jäävän pidemmäksi aikaa ja sukupuolijaon vähän tasoittuvan; Suomessa shakkilaudan ääressä on viime aikoina ollut harmittavan vähän naisia. Pelilaudan vastakkaisilla puolilla kun voi istua, vaikka yhtymäkohdat olisivat muuten vähissä.

Se on parasta kuitenkin: ihminen vastaan ihminen.

Toni Virrankoski

– Esimerkiksi pari vuotta sitten turnauksen vanhin, sotaveteraani, kohtasi 10-vuotiaan pikkutytön. Ja yllätys yllätys, tyttö voitti.

Virrankoski lohduttaa myös, ettei shakkiin ole golfin green card -tyyppisiä vaatimuksia, vaan pelaamaan voi ruveta heti kun tietää perussäännöt. Hyväksi pelaajaksi kasvaminen vaatii kuitenkin paljon aikaa, pelaamista ja pelinlukutaitoa.

Nettishakki on yleistänyt shakin seuraamista, mutta livenä pelataan paljon.

– Se on parasta kuitenkin: ihminen vastaan ihminen.