Etsivä nuorisotyö opastaa viranomaisviidakossa

Maalaiskunnissa nuorten ongelmat ja niiden ratkaisut ovat samoja kuin suuremmissa kunnissa. Vähäväkisyyden ansiosta nuoret eivät kuitenkaan onneksi yleensä katoa yhteiskunnan tavoittamattomiin.

Kotimaa
Nuoria seisoo rivissä.
YLE / Heikki Haapalainen

Nuorisotakuun toteutumista pyritään toteuttamaan muun muassa etsivän nuorisotyön avulla. Ensi vuodelle opetusministeriö on päättänyt jakaa etsivään nuorisotyöhön valtionavustuksia lähes 12 miljonaa euroa.

Opetusministeriön tukemaa etsivää nuorisotyötä tehdään 93 prosentissa Suomen kunnista.

Esimerkiksi Tervolaan ollaan syksystä alkaen palkkaamassa täyspäiväinen työntekijä etsivään nuorisotyöhön. Pestille on luvattu kestoa vuoden verran.

Merilappilaisessa maalaiskunnassa nuorten perusongelmat ovat hyvin samanlaiset kuin muuallakin, sanoo vapaa-aikaohjaaja Sirkka Kinnunen, joka on tehnyt etsivää nuorisotyötä muiden tehtäviensä osana.

- Opiskelupaikan hankkiminen, toimeentulo-ongelmat, asunnon hankinta, mielenterveysongelmat, luettelee Kinnunen Tervolassa vastaan tulleita nuorten ongelmia.

Hienoisen eron Kinnunen löytää maalaiskuntien ja naapurissa sijaitsevien pikkukaupunkien - Tornion ja Kemin - välillä.

- Päihdeongelmatapauksia ei Tervolassa ole ollut yhtään sen vuoden aikana, jolloin olen etsivää nuorisotyötä tehnyt, kertoo Kinnunen.

Väkiluvultaan pienessä Tervolassa eivät nuoret pääse samalla tavalla katoamaan kuin suurissa kaupungeissa.

Ongelmien ratkaisemisessa pienet ja suuret kunnat ovat samassa tilanteesa.

- Nuoria opastetaan viranomaisviidakossa oikeisiin paikkoihin, määrittelee Sirkka Kinnunen toimenkuvaa.