Sanna Ukkola: Mimosien maa

Kalevan päätoimittaja erehtyi vitsailemaan aiheella, josta Suomessa ei saa vitsailla.

Yle Blogit
Sanna Ukkola
Yle

Afrikassa matkalla lentokentälle poliisi pysäytti taksimme useita kertoja.

Kuljettaja antoi poliisille joka pysähdyksellä pienen summan rahaa.

- Korruptiota. He vaativat rahaa kuljettajilta, joiden kyydissä on länsimaalaisia. He tietävät, että saamme teiltä paljon rahaa. Rahat menevät heidän omiin taskuihinsa, kuljettaja tuhahti.

Kysyin, eikö media tartu poliisin toimintaan. Tiesin toki vastauksen etukäteen:

- Ei täällä ole vapaata lehdistöä. Hallitus siunaa poliisin toiminnan, eikä media voi arvostella hallitusta.

Kerroin kuljettajalle, että meillä Suomessa on maailman vapain lehdistö. Me uskallamme kirjoittaa.

Emme joudu hengenvaaraan, eikä meitä heitetä tyrmään, jos kirjoitamme kriittisesti valtaapitävistä.

Sitten palasin Suomeen. Maailman vapain media oli pureutunut polttavaan yhteiskunnalliseen kysymykseen: Jutta Urpilaisen paloautonpunaisiin kynsiin.

Toimittaja oli näyttänyt tv-uutisessa valtiovarainministerin pitkiä, punaisia kynsiä - ja aiheesta jaksettiin keskustella täällä päiväkausia.

Urpilaisen kynnet televisiokuvissa ovat arkipäivän seksismiä, julisti toimittaja valtakunnan suurimman lehden pääkirjoitussivulla.

Mantilan epäonnisen heiton olisi voinut kuitata huumorilla.

Arkipäivän seksismiä? Näyttää ihmisen käsiä muutaman sekunnin ajan?

Aihe poiki runsaasti blogikirjoituksia ja sosiaalisen median päivystävät närkästyjät kävivät kuumana.

Facebookin ja Twitterin samanmieliset huutelijat ovat tehneet närkästymisestä taidetta.

Säännöllisin väliajoin he tuohtuvat milloin mistäkin - ja postaavat raivoisia kommenttejaan pitkin nettiä näppäimet kuumina.

Närkästykseen osallistuvat myös toimittajat ja järjestöaktiivit.

Tuorein raivon aiheuttaja on sanomalehti Kalevan päätoimittaja Markku Mantila, joka erehtyi vitsailemaan aiheella, josta Suomessa ei saa vitsailla.

Mantila kommentoi viikoittaisella Valitut-palstallaan kevyeen sävyyn Chelsea (ent. Bradley) Manningia: "Tietovuotaja Bradley Manning haluaa muuttua naiseksi. Se ei ole ihme. Laverteluhan on aina ollut ämmämäistä.”

Mitä keinoja on enää reagoida todellisiin ihmisoikeusloukkauksiin, jos koko verbaalinen arsenaali on jo käytetty puolivillaisten vitsien torjuntaan?

Mantilan epäonnisen heiton olisi voinut kuitata huumorilla, kuten eräs kollega: Kauhean hauska mieheksi tuo Mantila, totesi hän lakonisesti.

Mutta ei. Sosiaalisen median närkästysgeneraattori räjähti käsiin hetkessä. Kansalaiset nousivat barrikadeille: Mantilaa haukuttiin urpoksi idiootiksi ja järkyttyneet ihmiset lupasivat panna Kalevan boikottiin.

Hätiin riensivät ihmisoikeusjärjestö Seta ja Naisasialiitto Unioni, jotka kiirehtivät tuomitsemaan Mantilan kommentin.

"Heitto on paitsi transfobinen, myös seksistinen. Ihmettelen, että yleinen sanomalehti menee tällaiselle linjalle", Setan pääsihteeri Aija Salo jyrähti.

Joskus ihmettelen suomalaista keskustelukulttuuria. Mielestäni Mantilan kommentti ei ollut transfobinen, ehkä hieman sovinistinen. Ei se silti uhkaa minun naiseuttani millään tavalla.

Talous on kuralla, valtio velkaantuu silmissä ja Eurooppa ympärillä kärvistelee historiansa pahimmassa talouskurimuksessa.

Mutta meillä pöyristytään, järkytytään ja kohistaan yhden päätoimittajan heitosta.

Totta kai Mantilan möläytys oli hölmö eikä edes hauska, mutta onko tosiaan jokaisesta möläytyksestä nostettava tällainen valtaisa meteli?

Pitääkö kaikkien olla samaa mieltä ihan kaikesta?

Mitä keinoja on enää reagoida todellisiin ihmisoikeusloukkauksiin, jos koko verbaalinen arsenaali on jo käytetty puolivillaisten vitsien torjuntaan?

Poliittinen korrektius tässä maassa on mennyt jo niin pitkälle, että aapisista sensuroidaan possujen kuvia, jotta kukaan ei varmasti loukkaantuisi.

Aiheesta hämmästyivät myös muslimit, joita possujen poistamisella yritetään suojella.

"Kuinka aivottomina suomalaiset meitä oikein pitävät? Miksi ihmeessä kukaan possukuvasta loukkaantuisi?", ihmetteli muslimiäiti Iltalehdessä.

Milloin meistä on tullut loukkaantujien valtakunta, mimosayhteiskunta? Pitääkö kaikkien olla samaa mieltä ihan kaikesta? Eikö ihminen saa heittää enää herjaa ilman, että hänet ristiinnaulitaan?

Vaikka meillä on maailman vapain lehdistö, keskustelukulttuurimme on äärimmäisen tunkkainen.

Hallitus ei Suomessa heitä toimittajia tyrmään, mutta ällistyttävän moni on valmis sysäämään väärinpuhujat henkiseen eritysselliin.

Sensuurin ja vaikenemisen vaatimuksista on tullut sananvapauden mallimaassa arkipäivää.

Sanna Ukkola
Kirjoittaja on A-Studion politiikan toimittaja