Kuluttajariitalautakunnan puheenjohtajalle sakot lahjuksista

Helsingin hovioikeus päätyi tuomiossaan eri kannalle kuin käräjäoikeus, joka hylkäsi lahjussyytteet viime vuonna. Hovioikeuden mukaan lautakunnan puheenjohtajan toiminta on ollut omiaan heikentämään luottamusta viranomaistoiminnan tasapuolisuuteen.

Kotimaa
Pauli Ståhlberg
Yle

Helsingin hovioikeus tuomitsi tiistaina kuluttajariitalautakunnan puheenjohtajan Pauli Ståhlbergin sakkorangaistukseen kahdesta lahjusrikkomuksesta.

Rangaistuksen suuruus on 1 820 euroa. Lisäksi Ståhlbergin on palautettava rikoksesta taloudellisena hyötynä saamansa noin 2 200 euroa valtiolle.

Lahjusrikkomuksessa oli kyse kahdesta, Suomen Asumisoikeus Oy:n ja VVO Oyj:n vuosina 2007 ja 2009 Ståhlbergille maksamasta ulkomaanmatkasta. Hovioikeuden mukaan ne olivat luonteeltaan enemmän loma- kuin seminaarimatkoja.

Hovioikeus päätyi tuomiossaan eri kannalle kuin Helsingin käräjäoikeus viime vuonna. Tuolloin Ståhlbergin lahjussyytteet hylättiin.

Hovioikeus katsoi samoin kuin käräjäoikeus, että Ståhlberg ei ollut virassaan osallistunut asumiseen liittyvien asioiden käsittelyyn. Hovioikeuden mukaan hänen toimintansa on kuitenkin ollut omiaan heikentämään luottamusta viranomaistoiminnan tasapuolisuuteen.

Ståhlberg on toiminut kuluttajariitalautakunnan ja sen edeltäjän kuluttajavalituslautakunnan puheenjohtajana vuodesta 1995 alkaen. Kuluttajariitalautakunnassa on käsitelty asumiseen liittyviä riitoja vuodesta 2007 alkaen.

Kuluttajariitalautakunta on kuluttajien ja elinkeinonharjoittajien välisiä riitoja ratkova elin. Vaikka sen ratkaisut ovat vain suosituksia, elinkeinonharjoittajat noudattavat niitä varsin hyvin.