Tulli ei anna periksi tuontiautojen verotuskiistassa

Suomi on hyvittänyt vuodesta 2006 lähtien käytettyjen tuontiautojen autoveroista perityt arvonlisäverot. Aikaisemmat tapaukset ovat tullin mukaan vanhentuneet vaikka korkein oikeus määräsi heinäkuussa valtion maksamaan vahingonkorvauksia vuonna 2003 ajoneuvon maahantuoneelle verovelvolliselle. Tiedossa onkin usean oikeusasteen kierros.

Kotimaa
YLE / Lahti

Tulli ei anna periksi käytettyjen tuontiautojen verotuskiistassa. Suomi on perinyt käytetyistä tuontiautoista autoveron lisäksi autoverosta laskettua arvonlisäveroa koko EU:n jäsenyytensä ajan. Vuonna 2002 EY-tuomioistuin totesi Suomen autoverotuksen ollevan syrjivä. Suomi kuitenkin jatkoi arvonlisäveron eli elvin perimistä, kunnes vuonna 2009 EY-tuomioistuin totesi sen syrjiväksi. Sen jälkeen Suomi palautti vuodesta 2006 lähtien perityt alvit.

Viime heinäkuussa korkein oikeus määräsi valtion maksamaan vahingonkorvauksia vuonna 2003 ajoneuvon maahantuoneelle verovelvolliselle. Tullin mukaan ennen vuotta 2006 tapahtuneet veronperimiset ovat kuitenkin vahingonkorvausoikeudellisesti vanhentuneet.

- Tullilla on nyt kanta, jonka mukaan nämä ovat vahingonkorvausoikeudellisesti vanhentuneet eli vahingonkorvauksia olisi pitänyt hakea kolmen vuoden kuluessa vuoden 2009 maaliskuun EY-tuomioistuimen tuomiosta. Toinen näkemys on se, että kolmen vuoden valitusaika alkaa vasta tämän vuoden heinäkuussa korkeimman oikeuden antamasta vahingonkorvauspäätöksestä, sanoo autoverojohtaja Tapio Rouhiainen.

Ratkaisu kestää vuosia

Rouhiainen arvelee, että oikeusprosessissa kestää 1 - 2 vuotta.

- Käräjäoikeudessa on nostettu kanteita heinäkuun korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen. Tullille ei ole vielä tullut käsittelystä tarkempaa tietoa. Käräjäoikeuden ratkaisusta valitetaan luultavasti hovi-oikeuteen ja sen jälkeen haetaan korkeimmalta oikeudelta valituslupaa. Tässä voi mennä aikaa 1 - 2 vuotta, hän arvelee.

Veronmaksajille voi tulla hulppea lasku

Jos vahingonkorvauskanteet menevät läpi, tulee korvausten alarajaksi Rouhiaisen mukaan vuosi 2002, koska silloin EY-tuomioistuin totesi Suomen autoverotuksen syrjiväksi. Siinä tapauksessa vahingonkorvauksia maksettaisiin noin 100 000 tuontiautosta yhteensä noin 70 miljoonaa euroa.

- Tällaiseen tarvitaan määräraha valtiolta eli käytännössä lisäbudjetti, Rouhiainen toteaa.