Talvivaaran nikkelikaivos vaihtuu kainuulaisessa Aku Ankassa käpyöljytehtaaksi

Kainuulainen jakso Aku Ankkaa saattaa jättää ainakin maakuntalaisille toivomisen varaa alueen omaleimaisista jutuista, sillä lehdessä kosiskellaan Pohjois-Savoakin. Iso tehdas tarinasta löytyy, ja Talvivaaran nikkeli on muuttunut kahdeksi käpyöljyä tehtailevaksi yritykseksi. Vesistöjä sotkevat kävyt, siilojen saumat ratkeilevat ja sijoitukset eivät tuota.

Kotimaa
Kainuulaisessa Aku Ankassa Talvivaaran nikkelikaivos on vaihtunut käpyöljytehtaaksi.
Aku Ankka

Aku Ankan maakuntakierros (siirryt toiseen palveluun) ulottuu tuoreimmassa lehdessä Kainuuseen.

Nyt vuorossa oleva kainuulainen Aku Ankka ontuu valitettavasti jo ensimmäisessä puhekuplassa. Kajaani on painettu lehteen kahdella j-kirjaimella, vaikka niitä kuuluisi olla kolme.

Pitää vissiin lisätä sinne vielä muutama ylimääräinen j-kirjain.

Aki Hyyppä

Kirjaimien määrä on ollut epäselvää päätoimittaja Aki Hyypälle, vaikka hänellä on ollut mukana lehden teossa kainuulainen taustatekijä.

- Kyseinen henkilö ei halua julkisuuteen, mutta kyllä me apuja olemme häneltä kysyneet. Olemme yrittäneet mennä mahdollisimman lähelle kainuulaista murretta ja mielenmaisemaa.

- Mutta pitää vissiin lisätä sinne vielä muutama ylimääräinen j-kirjain, Hyyppä myöntyy.

Kainuulaisessa Aku Ankassa Kajaani on kolmen jiin sijaan kirjoitettu kahdella.
Aku Ankka

Murteen kääntämisen vaikeus on tullut selväksi Aku Ankan toimituksessa, missä onkin päädytty kompromissiin.

- Jos lähdettäisiin sanatarkasti painamaan murretta, lehti olisi lukukelvoton. Ja vaikka me kuinka yritettäisiin tehdä tätä oikein, aina joku sanoisi, että miten se olisi kuulunut tehdä.

Päätoimittajan mukaan Aku Ankan toimituksessa ei ole suoraan kainuulaislähtöisiä toimittajia.

- Olemme tarkastuttaneet tätä muutamalla kainuulaisella tutulla, että ollaan saatu murre oikeaksi. Mun mielestä tässä on onnistuttu ihan kivasti, Hyyppä sanoo.

Kaksi käpyöljytehdasta sotkee luontoa

Aku Ankka on tänä vuonna liikkunut idästä länteen ja pohjoisesta etelään. Tarkoituksena on tehdä mahdollisimman kattava maakierros etsimällä jokaiselle alueelle ominaisia asioita. Kainuulaisessa versiossa tarina kietoutuu Kulta-Into Piin ja Roope Ankan käpyöljytehtaiden ympärille.

Tarkalla lukemisella voi löytää viitteitä Kainuuseen, Nälkämaan laulua on laitettu useaan puhekuplaan.

Aki Hyyppä

- Öljylle ei tosin ole mitään käyttötarkoitusta, mutta sitä tuotetaan kilpailemisen ilosta. Keskenään kisaavat pohatat saavat aikaan kaikenlaista. Laarit muun muassa pursuilevat niin, että järvet täyttyvät kävyistä kuormittaen kalastajien katiskat. Tehtiin pieni luonnonvarojen käyttövitsi.

- Tarkoituksena on ollut etsiä hauskoja tarinoita, eikä tehdä mitään maisemapostikortteja, sanoo Hyyppä.

Ankat seikkailevat kainuulaisessa Aku Ankassa Aki Hyypän mukaan täysin älyttömässä teollisuuden haarassa.

- Käpytehdasta mietimme taiteilija Kari Korhosen kansa pitkään. Lisäksi tuntui hauskalta vitsiltä, että Roope Ankka on omistanut joskus Kajaanin linnankin.

Tarkka lukija löytää viittauksia ja virheitä

Myös hassut suomalaiset kilpailut haluttiin saada mukaan kainuulaiseen Aku Ankkaan.

- Saappaanheittoa, serkunkantamista ja suopotkupalloa ajateltiin lätkiä niin paljon kun kerettiin, päätoimittaja kertoo.

Suopotkupallosta lehdessä ei kuitenkaan ole minkäänlaista mainintaa. Eivätkä edellä muut mainitut lajit ole tuttuja Kainuussa.

Kainuulaisessa Aku Ankassa käydään Pohjois-Savon puolella Eukonkannon kisoja muistuttavissa kilpailuissa.
Aku Ankka

- Pikkasen tässä haluttiin liikkua myös siellä Pohjois-Savossa, päätoimittaja myöntää.

Historianharrastajaksi tunnustautuva Aki Hyyppä piti erityisen mielenkiintoisena Kajaania.

Pikkasen tässä haluttiin liikkua myös siellä Pohjois-Savossa.

Aki Hyyppä

- Linna kiehtoi kovasti. Sitten keksittiin tiettömät taipaleet, kauniit maisemat ja megalomaaniset tehdashankkeet.

- Tarina on kuitenkin se kaikkeista tärkein, pitää vain keksiä sellaisia elementtejä, että jotka ovat tuttuja. Maakuntien sisäpiirivitseihin on paha mennä sisälle. Tarkalla lukemisella voi löytää viitteitä Kainuuseen, Nälkämaan laulua on laitettu useaan puhekuplaan, Hyyppä vinkkaa.

Kainuulaista Aku Ankkaa on tahdottu pitää mahdollisimman yleistajuisena.

- Mikään ei ole niin tylsää kuin se, että lukija tietää jossain kohdassa olevan vitsin, muttei ymmärrä sitä, Hyyppä sanoo.