1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Ulvilan surma: Syyttäjä kutsui yllätystodistajan

Uuden todistajan tarkoituksena on tuoda lisätietoa syytetyn Anneli Auerin väkivaltaisuudesta ja pariskunnan suhteen tilasta. Keskiviikkona oikeudenkäynnissä keskityttiin kiisteltyyn hätäkeskustallenteeseen.

Kuva: Tapio Termonen / Yle

Ulvilan surmaoikeudenkäynnin kuudentena istuntopäivänä keskiviikkona syyttäjä nimesi oikeudelle uuden todistajan. Todistusteemana on Auerin väkivaltaisuus ja uhrin avioeroaikeet.

Naistodistaja on puhunut uhrin Jukka S. Lahden kanssa kurssilla vuonna 2004. Puolustus sanoi haluavansa tutustua materiaaliin tarkemmin.

Syyttäjän mukaan pariskunta oli eroamassa ennen joulukuussa 2006 tehtyä murhaa.

Ulvilan surman käsittelyyn on varattu yhteensä kaksikymmentä istuntopäivää ja kaksi varapäivää. Ratkaisua käräjäoikeudelta odotetaan vielä ennen joulua.

Äänitutkija: Hätäpuhelu ei ollut aito

Ulvilan surman käräjäoikeuskäsittelyssä keskityttiin keskiviikkona kiisteltyyn hätäkeskustallenteeseen. Surmayönä soitetusta hätäkeskustallenteesta on tehty useita tutkimuksia ja lausuntoja. Sitä on käyty läpi muun muassa keskusrikospoliisin rikosteknisessä laboratoriossa, Finnvox-studiolla ja FBI:ssä.

Syyttäjän mukaan tallenne todistaa, että surmatalossa ei ollut ulkopuolista tekijää. Puolustus on asiasta eri mieltä.

Oikeuskäsittelyssä kuullun äänitutkijan mukaan tilanne hätäpuhelun aikana ei ollut aito ja uhri oli jo kuollut ennen hätäpuhelua. Puolustuksen mukaan tallenne ei sulje pois ulkopuolista tekijää.

Keskiviikkona on Ulvilan surmaoikeudenkäynnin kuudes istuntopäivä. Uvilan surman käsittelyyn on varattu yhteensä kaksikymmentä istuntopäivää ja kaksi varapäivää. Ratkaisua käräjäoikeudelta odotetaan vielä ennen joulua.

Yle Satakunta seuraa oikeudenkäyntiä paikanpäällä sekä Twitterissä hakusanalla Auer.