1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Näkökulmat

Näkökulma: Mistä muka tietää olevansa muuttovalmis?

Olisi pitänyt muuttaa pois lapsuudenkodista kesken pahimman murrosiän, kirjoittaa toimittaja Meeri Niinistö kolumnissaan. Nyt olen lisännyt tiskirätit ostoslistalleni aivan liian aikuismaisesti.

Näkökulmat
Meeri Niinistö
Hanna Lumme / Yle

Jokainen murrosikäinen kärköläläinen on uhannut muuttavansa pois heti, kun ikää napsahtaa mittariin mittavat 18 vuotta. Saattaa olla, että heikkoina hetkinä minulta pääsi suustani sama lupaus. Te ootte täällä kotona niin tyhmiä, että mä en kestä, mä muutan pois, kun te ette tajua.

Toisin kävi monelle.Minulla mittariin napsahtaa kohta 21 vuotta, enkä ole vielä aloittanutkaan muuttoa, vaikka auto starttaa viikonloppuna lapsuuden kodista kohti uusia maisemia.

Olen itse itseni huonoin tsemppari.

Muuttohässäkän lykkääminen kertoo minusta varmaan enemmän kuin tuhat sanaa. En osaa suhtautua muuttooni intohimoisesti ja vihaan muutoksia yli kaiken. Edessä on välttämätön liike, josta yritän selviytyä hengissä.

Kovasti pelottaa myös se, että yksin ollessaan sitä veltostuu. Olen itse itseni huonoin tsemppari. Kerrostalossa ei juurikaan tarvitse polttopuita tai edes lenkkeilyttää koiraa. Maalla nämä työt olivat päivittäislistalla. Niitä vastaan pullikoitiin, mutta entäs nyt, kun ei ole pakko.

Tiskaus kuuluu asiaan, mutta mieluummin olen vaikka syömättä. Tuskin pölytän edes asuntoa niin pahasti, että jaksaisin hankkia imurin.

Olisi pitänyt muuttaa pois kotoa kesken pahimman murrosiän. Olisi ollut raivoa ja tarmokkuutta, sekä liian iso itsetunto myöntää, että ikävä kalvaa. Punaiset muuttolaatikot olisivat täyttyneet vauhdilla, koska argh mutsi ja faija.

Olen ilmeisesti omaksunut aikuisen ihmisen tavan reagoida asioihin. Olen listannut muutosta plussat ja miinukset, ja ajattelen, että mitä on tehtävä, on tehtävä. Raivo on kadonnut ja olen lisännyt vaivihkaa ostoslistalleni tiskirättejä.

Raivo on kadonnut ja olen lisännyt vaivihkaa ostoslistalleni tiskirättejä.

Aikuismaisesta käytöksestäni kertoo myös se, että minä, intohimoinen television tuijottaja, olen suunnitellut hankkivani television budjetin enkä suinkaan mieltymysteni mukaan.

Niin sitä tässä vaan yritän sanoa, että jännittää ihan pirusti. Siihen ei taida orastava aikuisuuskaan auttaa.

Lue seuraavaksi