Syyrian naapurimaat varautuvat länsivaltioiden sotilasoperaatioon

Naton pääsihteerin Anders Fogh Rasmussenin mukaan sotilasliitto on saanut eri lähteistä todisteita siitä, että Syyrian hallinto olisi käyttänyt kemiallisia aseita. Syyrian naapurimaat ovat nostaneet valmiustiloja ja vahvistaneet asevoimiaan.

Kiihtyneet puheet sotilaallisesta puuttumisesta Syyrian tilanteeseen ovat saaneet Syyrian naapurimaat varpailleen. Israelissa armeija on kutsunut reservijoukkoja palvelukseen samalla kun Irak on nostanut turvallisuusjoukkojensa valmiustilaa. Turkin ulkoministeri Ahmet Davutoglu on ilmoittanut maan osallistuvan kansainvälisen liittouman operaatioon Syyriaa vastaan.

Syyrian eteläpuolella sijaitsevan Israelin hallinto hyväksyi keskiviikkona osan reserviläisistä kutsumisen palvelukseen. Reservijoukot saapuvat vahvistamaan Israelin ilmatorjuntajoukkoja lähellä Syyrian rajaa. Israel on jo aikaisemmin vahvistanut ohjuspuolustustaan Syyrian vastaisella rajalla.

Israel pelkää, että Syyria kostaisi Yhdysvaltojen mahdollisen hyökkäyksen iskemällä Israeliin. Israelin viranomaiset pitävät kuitenkin Syyrian hyökkäystä epätodennäköisenä. Kapinallisten kanssa taisteleva presidentti Bashar al-Assadin hallinto tuskin haluaa käynnistää sotatoimia myös toista valtiota vastaan.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu kävi päivän mittaan keskusteluja turvallisuusneuvonantajiensa kanssa. Keskustelujen jälkeen hän kehotti israelilaisia pysymään rauhallisina, mutta samalla hän kertoi asevoimien olevan valmis puolustamaan maata. Pääministerin kehotuksista huolimatta huolestuneet israelilaiset ovat jonottaneet hankkiakseen kaasunaamareita ja muita tarvikkeita.

Irak varoitti länsimaita sotilasoperaatiosta

Syyrian itäpuolella sijaitsevan Irakin pääministeri Nuri al-Maliki sanoi keskiviikkona, että maan turvallisuusjoukot ja hallinto ovat valmiustilassa länsimaiden mahdollisen Syyria-iskun vuoksi. Al-Maliki totesi televisioidussa puheessaan, että ulkopuolisten sotilaallinen puuttuminen johtaisi Syyriassa umpikujaan.

Irakin hallinto vastustaa aseellista puuttumista Syyrian kriisiin. Maan mukaan sotilaallinen ratkaisu johtaa ainoastaan Syyrian tuhoutumiseen.

Yhdysvaltojen liittolainen ja Syyrian eteläinen naapurimaa Jordania on ilmoittanut, ettei sen maaperältä käynnistetä yhtäkään sotilasoperaatiota Syyriaa vastaan.

Puheet sotilasoperaatiosta kiihtyvät

Viimeisimpänä Syyrian tilanteeseen on ottanut sotilasliitto Nato. Naton pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen ilmoitti tänään useiden eri lähteet viittaavan siihen, että Syyrian hallinto olisi käyttänyt kemiallisia aseita. Samalla Rasmussen totesi, että kemiallisten aseiden käytöstä joutuu vastuuseen.

Brysselissä Naton suurlähettiläitä tavannut Rasmussen sanoo Nato seuraavana Syyrian tilannetta tarkasti.