1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Italian hallitus luopuu parjatusta kiinteistöverosta

Kiista verosta uhkasi hajottaa maan hallituksen. Pääministerin mukaan menetettävät verotulot haalitaan kokoon muualta.

Italian hallitus on päättänyt käytännössä luopua epäsuositusta kiinteistöverosta. Oikeistolainen hallituspuolue PDL on vaatinut kiinteistöveron poistamista ehtona hallituksessa jatkamiselle.

Sopimus verosta poistaakin välittömän uhkan hallituksen hajoamisesta. Kiista oli myös nostanut Italian valtionlainojen korkoja.

Veron piiristä poistetaan asunnot, maatalousmaa ja maatilojen rakennukset.

PDL:ää edustava entinen pääministeri Silvio Berlusconi piti verosta luopumista voittona.

- Olemme pitäneet kiinni lupauksistamme, Berlusconi sanoi.

Keskustavasemmistoa edustavan pääministerin Enrico Lettan mukaan uusi palveluvero korvaa kiinteistöverosta menetettäviä neljän miljardin euron verotuloja. Tiedossa on myös uusia menoleikkauksia.

Lettan mukaan Italia pitää yhä kiinni tavoitteestaan painaa julkisen talouden vaje alle kolmeen prosenttiin bruttokansantuotteesta.