Oppositio lyttää uudistukset: "Työ ja yrittäminen unohtui", "konkretia puuttuu"

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinin mukaan hallitus laiminlöi rakenneuudistuspaketissaan työn ja yrittämisen. Keskustan Juha Sipilän mukaan esityksestä puuttuu konkretia.

Budjetti 2014
Timo Soini puhuu vasen etusormi pystyssä.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini puolueen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Jyväskylässä 27. elokuuta.Aleksi Tuomola / Lehtikuva

Perussuomalaiset pettyivät siihen, että hallitus laiminlöi rakenneuudistuksissaan suomalaisen työn kilpailukyvyn kohentamisen, sanoo perussuomalaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Timo Soini.

Soinin mielestä on virhe, että hallitus ei esityksessään puutu yrittämisen hintaan ja kustannustasoon.

- Jyrki Kataisen ja Jutta Urpilaisen hallitus ei ymmärrä sitä tosiasiaa, että suomalaisen työn ja yrittämisen kilpailukyky on se ydinasia, jolla Suomi nousee, Soini sanoo.

Soini arvostelee myös sitä, että hallitus puuttuu kotihoidon tukeen. Ulkopuolisten ei hänen mukaansa pidä säädellä, kuka perheessä on tukeen oikeutettu.

- Suomalaiset perheet osaavat itse päättää kotihoidon tuesta. Siihen ei tarvita ylhäältä johdettua sanelua.

Perussuomalaiset laativat varjobudjetin

Valtionohjausta ei Soinin mielestä tarvita siihenkään, miten kunnat palvelunsa järjestävät. Perussuomalaiset eivät hänen mukaansa voi alistua siihen, että "sekametelihallitus sopii ylhäältä päin, mitä kunnissa ja itsehallinnollisissa yksiköissä pitää tehdä".

Kunta- ja soteuudistuksen valmisteluun olisi ollut viisasta ottaa myös perussuomalaiset ja keskusta mukaan, koska osa uudistuksista tulee täytäntöön vasta vuonna 2017 eli seuraavalla hallituskaudella.

- Olisin suonut, että olisi voitu mennä parlamentaarista tietä.

Perussuomalaiset aikovat laatia oman vaihtoehtobudjettinsa sekä oman esityksen valtiovarainvaliokunnan budjettilausuntoon.

Rakenneuudistuspaketissa on Soinin mukaan myös kohtia, jotka perussuomalaiset voivat hyväksyä. Hyvää on esimerkiksi opintotukien muuttaminen kannustavampaan suuntaan.

Keskustan Sipilä: Konkretia puuttuu

Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän mukaan rakenneuudistusesityksestä puuttui konkretia muutamaa yksityiskohtaa lukuunottamatta.

Sipilän mielestä tarvittaisiin lisää tietoa esimerkiksi siitä, mitä kuntien tehtävien karsiminen käytännössä tarkoittaa.

- Tehtävien karsiminen on oikea tapa säästää, mutta niiden karsiminen miljardin edestä vaatisi konkretiaa, Sipilä sanoo.

Hallituksen esityksessä Sipilän on vaikea hyväksyä myös kuntien pakkoliitoksia ja puuttumista kotihoidon tukeen.

- Perheillä on paras tieto siitä, kuka jää kotiin. Hallituksen ei kannata lähteä neuvomaan.

Myös työurien pidentämiseen liittyvät toimet jäivät Sipilän mukaan epäselviksi.