1. yle.fi
  2. Uutiset

Pyöräilijä kuvasi työmatkansa - "Lähes päivittäin löytäisi itsensä jonkun auton alta"

Pyöräilijä on ottanut videokuvaa joensuulaisesta liikennekulttuurista. Työmatkojaan videoinut pyöräilijä on suivaantunut tielläliikkujien käytöksestä. Miehen mukaan vaaratilanteita tulee kaupungissa vastaan päivittäin.

liikenne
Fillarnistin blog-sivu
Kuvakaappaus Fillarnistin blogi-sivulta

Pyöräilijä on kyllästynyt joensuulaiseen liikennekulttuuriin. Joensuuta pidetään pyöräilykaupunkina, mutta meno on miehen mukaan melkoisen hurjaa.

- Silti sitä aika säännöllisesti hieman nyppiintyy, kun täällä suhailee pyörän kanssa. Karkeasti ottaen lähes päivittäin löytäisi itsensä jonkun auton alta/kyljestä/päältä, jos ajelisi sillä oletuksella, että muut huolehtii velvollisuuksiensa täyttämisestä. Toisin sanoen väistäisivät sillon kun väistää pitää, pyöräilijä kertoo blogissaan.

Toistuvista vaaratilanteista suivaantunut pyöräilijä päätti kuvata työmatkojaan ja koosti materiaalista tiivistelmän omaan Fillarnisti-blogiinsa ja Youtubeen. Tilanteet on kuvattu touko-elokuussa 2013.

- Joensuussa pyöräilyverkosto on pääasiassa hyvä ja kunnossa, talvellakin kunnossapito on hyvää, mutta asenteissa on parannettavaa, mies sanoo.

Lue seuraavaksi