Kiristääkö raamattuvyö - ahdistaako uskonnon harjoittaminen kouluissa?

Nykyisen lain mukaan uskonnonopetus ei saa olla tunnustuksellista. Uskontokasvatuksen periaatteet painavat kuitenkin yhä. Monet puhuvat termistä bible belt, eli raamattuvyöhykkeestä, sekä konservatiivisen uskonnon voimakkaasta yhteiskunnallisesta läsnäolosta.

Osallistu
Twiitti twitter
@FVM_ / Twitter

Kuten tiedämme, suomalainen koulujärjestelmä on kirkonmiesten luoma. Se on teologien perustama ja täysin kirkollismenojen hallitsema alkaen 1800-luvulla Uno Cygnaeuksen kansakoulusta ja päätyen nykyiseen tilanteeseen.

Nykyisen lain mukaan uskonnonopetus ei saa olla tunnustuksellista. Uskonnonvapauslakia uudistettaessa vuonna 2003 luovuttiin ilmaisusta ”tunnustuksellinen uskonnonopetus”. Evankelisluterilaisen kirkon mukaan lainvalmistelun yhteydessä kuitenkin todettiin, että sanamuodon muutoksella ei muutettu uskonnon opetuksen tavoitteita ja sisältöjä. Lisäksi kouluissa voidaan järjestää uskonnollisia tilaisuuksia kuten koululaisjumalanpalveluksia. Nämä eivät kuulu lain mukaan uskonnonopetuksen alueelle.

Kysymys kuuluukin, vieläkö nykysuomessa löytyy kouluja, joissa esimerkiksi liikuntatunnit aloitetaan yhteisellä puolen tunnin mittaisella hartaus- ja rukoustuokiolla koulun liikuntasalissa? Tämä saattaa kuulostaa kärjistykseltä, tai sitten ei.

Sellainen lukio ainakin löytyy, jossa opetuksen aloitus on infotilaisuus, joka alkaa puolituntisella virren veisuulla, papin puheella ja siunauksella kirkossa. Tällaisen tapauksen nosti esiin vaasalainen Juha Tuomikoski Pohjalaisen (siirryt toiseen palveluun) yleisönosastokirjoituksessa. Soitin lukion rehtorille ja kysyin, missä mennään. Rehtori perusteli kirkkoon menoa perinteellä.

Laki ei kiellä jumalanpalveluksia, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö niiden tarkoituksenmukaisuutta voisi kyseenalaistaa. Vaikka tälle Vaasan lyseon tapaukselle on jo asianomaisten puolesta laitettu piste, se ei silti poista ongelmaa.

Ongelmaa siitä, että perinteisen kristillisen uskontokasvatuksen ajatus, jossa uskonto tuodaan luontaiseksi osaksi arkea joka paikassa, niin päiväkodeissa kuin kouluissa, on vielä voimissaan.

Virren veisaaminen ja papin puheen kuuntelu on uskonnon harjoittamista. Toisia se ei häiritse, mutta niitä joita se häiritsee, pitäisi voida olla osallistumatta siihen.

Juha Tuomikoski

- Uskonnonvapauteen kuuluu se, ettei ole pakko osallistua uskonnon harjoittamiseen. Virren veisaaminen ja papin puheen kuuntelu on uskonnon harjoittamista. Toisia se ei häiritse, mutta niitä joita se häiritsee, pitäisi voida olla osallistumatta siihen, toteaa Tuomikoski Yle Uutiset Suoralle linjalle.

Tuomikoski ei omien sanojensa mukaan vastusta sitä, että uskonnon harjoittamista on kouluissa, mutta jos se tuodaan koulun arkeen niin, että on huomiota herättävää jäädä siitä pois, silloin kyse on ongelmasta. Tuomikoski haluaakin herätellä ihmisiä keskustelemaan asiasta.

Tuomikoski on usein törmännyt siihen, että maahanmuuttajien, erityisesti muslimien, omaa uskonnollista tilaa saatetaan pitää itsestään selvänä. Ajatellaan, että he eivät halua osallistua uskontotunneille, koska heillä on omat juttunsa joista he haluavat pitää kiinni. Tai sitten yksinkertaisesti ajatellaan, että muslimit loukkaantuvat. Kuten kävi aapisten porsassensuurin (siirryt toiseen palveluun) tapauksessa.

Tuomikoski nostaa esiin näkökulman normaalista kristillisyydestä, jossa ihminen ei koe olevansa uskonnollinen, mutta saattaa joutua harjoittamaan evankelisluterilaista uskontoa. Kyseessä on se joukko suomalaisista, jotka joko eivät kuulu kirkkoon, tai sitten kuuluvat vielä kirkkoon, mutta vierastavat uskonnollisia menoja ja haluaisivat jäädä niistä pois.

Tuomikosken mukaan on tilanteita, joissa näitä ihmisiä ei aina ymmärretä, varsinkaan kouluissa.

- Nuoret eivät aina uskalla sanoa olevansa eri mieltä koulun kanssa tällaisissa asioissa. On olemassa laaja kansalaismielipide, jonka mukaan ei ole hyväksyttävää pakottaa ketään kirkkoon, mutta on myös paljon ihmisiä, jotka puolustavat tätä vanhaa perinnettä. Tämä on sellainen kysymys, joka jakaa yhteiskuntaa.

Onko kirkonmiesten vanha perinne tullut maallisen tiensä päähän ja nostanut barrikaadeille suomalaiset, joita ahdistaa perinteeksi luokiteltu uskonnon harjoittaminen kouluissa?

Elämänkatsomustiedon opettaminen sakkaa

Entä mitä sitten tulee katsomusaineiden opettamiseen, se on kysymys erikseen.

Helsingin Sanomat (siirryt toiseen palveluun) kirjoitti vastikään Kulosaaren yhteiskoulusta, jossa kokeillaan eri katsomusaineiden eli luterilaisen uskonnon, islamin ja elämänkatsomustiedon joidenkin oppisisältöjen opettamista samalla oppitunnilla. Yhteiskoulun rehtorin mukaan tarkoituksena on edistää vuoropuhelua eri uskontoryhmien kanssa enemmin kuin eristää oppilaita uskonnon perusteella eri luokkiin. Koulun mukaan eri uskonnot ja elämänkatsomustieto pysyisivät erillään, mutta yhteisiä opintoja olisivat eri maailmanuskontoja sekä etiikkaa käsittelevät opinnot.

Helsingin Sanomien paperiversioon painetussa jutussa opetushallituksen uskonnonopetuksesta vastaava virkamies Pekka Iivonen tyrmää idean täysin. Iivosen mukaan järjestely on perustuslainvastainen. Myös elämänkatsomustiedosta vastaava opetusneuvos Pekka Elo on ajatusta vastaan. Elon mukaan uskonnon ja elämänkatsomustiedon tavoitteet ja sisällöt ovat niin erilaiset, ettei opetus käy päinsä: ”Vaikka uskonnonopetuksessa ja elämänkatsomustiedossa on yhtäläisyyksiä, niiden näkökulma asiaan on aivan eri”.

Tästä uskonnonopetuskeskustelun puljaamisesta herää jälleen kysymys, pitäisikö uskontojen olla kotien oma asia vai voidaanko hyvällä opetussuunnitelmalla saada kaikille sopiva aine aikaiseksi?

Yhteiseen elämänkatsomustiedon opettamiseen otti kantaa myös Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalo Docventuresin avausjaksossa. Laajasalo pohtii asiaa, ei niinkään kirkkoherrana, vaan myös kasvatustieteen tohtorina.

- Katsomusaineita ei voida opettaa neutraalisti, sillä aina kun puhutaan katsomuksista, puhutaan aina jostain tietystä näkökulmasta. Katsomuksellisuuden opettamiseen neutraalista näkökulmasta vaikuttaa joka tapauksessa opettajan omat valinnat, puhuu Laajasalo Docventuresin keskustelussa.

Juha Tuomikoski nostaa esiin Yle Uutiset Suoran linjan haastattelussa oman näkemyksensä siihen, missä jamassa elämänkatsomustiedon opettaminen suunnilleen on tällä hetkellä Suomessa.

- Ryhmät ovat pieniä ja opettajaksi seuloutuu monesti se, jolla on vähiten pätevyyttä ja kokemusta. Ääriesimerkkinä tiedän elämänkatsomustiedon opettajan, joka ei ymmärtänyt mitä tarkoittaa uskonnoton.

Elämänkatsomustiedon opettaminen vaikuttaa sakkaavan, ja katsomusaineden opettaminen tuntuu olevan ratkaisemattomattoman kompleksi kysymys. Mutta millaisia kokemuksia sinulla on opetuksesta?


Yle Uutiset Suora linja kaipaa kokemuksia ja näkemyksiä. Aihetta käsitellään Suora linja ohjelmassa TV 2:lla klo 19.20 viikon aiheena viikolla 36.

Toimittajan ja moderaattorin harrastoive on, että kaikki eri uskontoryhmiin kohdistuva vihapuhe jätetään keskustelun ulkopuolelle. Keskustele asiallisesti, argumentoi järkevästi.

*Kokemuksia ja näkemyksiä voi myös kertoa suoraan minulle, aiheen päällä olevalle toimittajalle: *jaana.kivi@yle.fi

Twitter @Jahakivi