YK: Näytteet Syyrian väitetystä kaasuiskusta kerätty

YK:n mukaan asiantuntijoiden on analysoitava näytteet ennen kuin johtopäätöksiä tehdään.

Ulkomaat

YK:n asetarkastajat ovat päättäneet Syyriassa todisteiden keruun paikalta, jossa hallituksen joukkojen väitetään käyttäneen viime viikolla kemiallisia aseita, kertoo YK:n edustaja. YK:n mukaan asiantuntijoiden on analysoitava näytteet ennen kuin johtopäätöksiä tehdään.

Näytteiden analysoimista pyritään kiirehtimään, mutta pitäen kiinni tieteellisistä vaatimuksista, YK toteaa.

Asetarkastajat aloittivat maanantaina näytteiden keruun paikoilta, joissa oppositio väittää Syyrian hallituksen tehneen myrkkykaasuiskun viime viikon keskiviikkona. Tarkastajat ovat myös puhuttaneet uhreja ja lääkäreitä.

Tarkastajien on määrä lähteä Syyriasta lauantaina. Uutistoimisto AFP:n libanonilaislähteen mukaan YK:n aseriisuntajohtaja Angela Kane lähti Syyriasta jo perjantaina. Lähde sanoo Kanen saapuneen päivällä pääkaupunkiin Beirutiin ja jatkaneen sieltä lentäen Istanbuliin Turkkiin.

Kane matkusti viime viikolla Syyrian pääkaupunkiin Damaskokseen painostaakseen Syyrian hallitusta päästämään YK:n asetarkastajat tutkimaan iskua. Asetarkastajat olivat jo Syyriassa, kun väitetty isku tehtiin, mutta he pääsivät tutkimaan sitä vasta viisi päivää myöhemmin.

Tarkastajien keräämät näytteet lähetetään tutkittavaksi YK:n valitsemiin laboratorioihin. Ruotsalaislehden mukaan näytteitä tutkitaan Suomessa ja Ruotsissa.

Asetarkastajien on määrä palata myöhemmin Syyriaan tutkimaan väitteitä muista Syyrian sisällissodan aikana kemiallisilla aseilla tehdyistä iskuissa.

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon keskustelee perjantaina Syyrian-tilanteesta YK:n turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenmaiden eli Venäjän, Yhdysvaltain, Kiinan, Britannian ja Ranskan edustajia. Britannian YK-lähettilään Mark Lyall Grantin mukaan he saavat päivityksen YK-tarkastajien tekemästä työstä sekä keskustelevat yleisesti tilanteesta.

Lähteet: AFP, Reuters, Itar-Tass