1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Obama ei ole vielä tehnyt päätöstä iskusta Syyriaan

Kaasuisku Syyriassa on uhka muun muassa Yhdysvaltain liittolaisille Israelille ja Jordanialle, sanoi Yhdysvaltain presidentti Barack Obama.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ei vielä ole päättänyt, miten maa aikoo reagoida Syyriassa tapahtuneeseen kaasuiskuun. Hän kritisoi perjantaina YK:n turvallisuusneuvoston kyvyttömyyttä toimia ja sanoi toivoneensa, että kansainvälinen yhteisö olisi reagoinut Syyrian tapahtumiin.

Obama ja ulkoministeri John Kerry tekivät selväksi sen, että Yhdysvallat aikoo rankaista Syyrian presidentti Bashar al-Assadia.

- Emme voi hyväksyä maailmaa, jossa suuri määrä naisia, lapsia ja viattomia siviilejä kaasutetaan, Obama sanoi.

Hänen mukaansa viime viikon kemiallista iskua pääkaupunki Damaskoksen lähellä voidaan pitää uhkana Yhdysvaltain kansalliselle turvallisuudelle sekä Yhdysvaltain liittolaisille Israelille ja Jordanialle.

Obama sanoi pohtivansa Syyriaan rajoitettua täsmäiskua eikä halua maahan pitkään kestävää operaatiota.

Obama kommentoi Syyrian tilannetta perjantaina Valkoisessa talossa tavatessaan Baltian maiden johtajia.

Yhdysvallat julkisti aiemmin perjantaina tiedustelutietoja, joiden mukaan Syyrian pääkaupungin Damaskoksen lähellä tehdyssä kaasuiskussa kuoli ainakin 1 429 syyrialaista, joista 426 oli lapsia.