1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Kalifornian metsäpalosta saatu hallintaan lähes kolmannes

Valtavaa metsäpaloa on yhä sammuttamassa lähes 5 000 palomiestä. Palosta osa on Yosemiten kansallispuiston rajojen sisällä, mutta se on onnistuttu pitämään sen syrjäisillä alueilla.

Ulkomaat
Kalifornian metäspalo.
Alvin Jornada / EPA

Kaliforniassa Yosemiten kansallispuistossa ja sen ympärillä riehuvan metsäpalon taltuttamisessa on edistytty. Siitä on saatu hallintaan lähes kolmannes.

Kaksi viikkoa riehunut valtava palo on polttanut noin 860 neliökilometriä metsämaata. Palosta alle neljännes on Yosemiten kansallispuiston rajojen sisällä. Palo on onnistuttu pitämään puiston syrjäisillä alueilla eikä se ole saavuttanut kansallispuiston keskeisiä nähtävyyksiä.

Paloa on sammuttamassa lähes 5 000 palomiestä. Viranomaisten mukaan työtä on vielä paljon jäljellä.

Kolmen kaupungin evakuointikehotukset purettiin torstaina, mutta muualla ne ovat pysyneet voimassa.

Metsäpalon uskotaan jatkuvan vielä pitkään sen jälkeen, kun se on saatu täysin hallintaan. Jälkitöistä odotetaan suuria, sillä esimerkiksi 7 000 vaurioitunutta puuta pitää poistaa voimalinjojen vierestä.

Kyseessä on Kalifornian viidenneksi laajin metsäpalo.

Lähteet: AP, Reuters

Lue seuraavaksi