1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Vankilassa kuollut romanialaisprinssi julistettiin autuaaksi

Romanialainen "apostolinen kulkuri" joutui kommunismin aikana vankilaan ja kuoli kidutettuna kieltäydyttyään luopumasta uskostaan. Paavi Franciscus hyväksyi maaliskuussa Vladimir Ghikan autuaaksijulistamisen.

Tuhannet ihmiset kokoontuivat lauantaina Bukarestissa romanialaisprinssin autuaaksijulistamistilaisuuteen. Paavi Franciscus hyväksyi maaliskuussa Vladimir Ghikan autuaaksijulistamisen. Ghikaa pidetään kristinuskonsa vuoksi kuolleena marttyyrinä, sillä hän sai surmansa kommunistisen hallinnon vankilassa 1950-luvulla kieltäydyttyään luopumasta katolisesta uskostaan.

Moldovialaiseen aatelisperheeseen Konstantinopolissa 1873 syntynyt Ghika kääntyi katoliseksi 1902. Hän vietti elämänsä auttaen koleran, tuberkuloosin ja maanjäristysten uhreja. Hänet vihittiin papiksi Pariisissa 1923. Ghika matkusteli ympäri maailmaa auttamassa ihmisiä saaden näin paavi Pius XI:ltä lempinimen "apostolinen kulkuri".

Vaikka hän oli syntynyt varakkaaseen perheeseen, hän antoi omaisuutensa köyhille ja eli itse hyvin vaatimattomasti. Hän matkusti halvimmassa luokassa ja kuunteli ihmisten huolia baareissa, kaduilla ja maanalaisissa.

Tuhannet Romanian katoliset osallistuivat lauantaina Bukarestin messukeskuksessa pidettyyn jumalanpalvelukseen. Romanian pääministeri Victor Ponta kuvasi Ghikaa "suureksi eurooppalaiseksi henkilöksi, joka kieltäytyi tekemästä myönnytyksiä totalitarismin edessä".

Kun kommunistit nousivat valtaan Romaniassa, Ghika kieltäytyi lähtemästä maasta. Hänet pidätettiin 1952 ja tuomittiin maanpetoksesta syytettynä "Vatikaanin vakoojaksi". Häntä kidutettiin sähköshokein ja hakkaamalla, sillä hän kieltäytyi kieltämästä uskoaan. Ghika kuoli Jilavan vankilassa 1954.