Vaaratiedotteiden julkaisukynnystä nostetaan - alueellista tiedottamista selvitetään

Yksi vaihtoehto on hyödyntää Ylen alueradioiden kanavia. Sisäministeriön kansliapäällikön mukaan Vihtavuoren räjähdysvaara täytti kriteerit selvästi. Muiden julkaistujen vaaratiedotteiden kohdalla voidaan hänen mielestään kysyä, toimivatko tiedotteen antaneet viranomaiset oikein.

Kotimaa
Television ruudusta otetussa kuvassa pyörii kuvan ylälaidassa viranomaisten hätätiedote, jossa kerrotaan että Vihtavuoren vaaratilanne on ohi.
Yle

Vaaratiedotteita suunnitellaan lähetettäväksi alueellisina jo ensi vuonna. Sisäministeriön mukaan televisiossa ja radiossa valtakunnallisesti lähetettyjen vaaratiedotteiden kynnys oli kesällä liian matalalla.Tiedotteiden lähettämistä alueellisina ensi vuodesta alkaen selvitetään parhaillaan. Yksi vaihtoehto olisi lähettää niitä Ylen alueradioiden kanavilla. Asiasta kertoi ensimmäisenä Turun Sanomat.

Kun kesäkuun alussa voimaan tullutta vaaratiedotelakia suunniteltiin, arvioitiin, että ihmisiä varoitettaisiin tiedotteella kymmenkunta kertaa vuodessa. Vajaan kolmen kuukauden jälkeen näyttää siltä, että varoituksia tulisi tällä tahdilla liki sata vuodessa.

Keskimäärin vaaratiedotteita on julkaistu useammin kuin kerran viikossa. Tämä on sisäministeriön mukaan liikaa.

- Pieleen meni se, että viranomaiset ylireagoivat. Unohdettiin, että vaaratiedote annetaan vain silloin, kun viranomainen katsoo, että ihmiset ovat todellisessa vaarassa, muitakin keinoja tiedottaa on, muistuttaa sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg Yle Radio Yhden Ykkösaamun haastattelussa.

"Uusia teknisiä keinoja etsitään"

Nerg painottaa, että vaaratiedottaminen oli ennenkin normaali toimintatapa, mutta nyt se on lainsäädännössä.

- Lakisääteisyys on katsottu sitovaksi, on lähdetty varovaisimman tien kautta, Nerg kuvailee suureen vaaratiedotteiden määrään johtaneita syitä.

Muutoksesta järjestettiin koulutusta pelastusviranomaisille. Turun Sanomien mukaan ne eivät vetäneet osallistujia paikalle.

- Kävi niin, että ajateltiin tämän olevan tuttu vanha asia, johon ei tarvitse paneutua kiireiden keskellä, Nerg selittää.

Syksylle on sovittu koulutuspäiviä ja asia tulee kuntoon, hän lupaa.

- Etsimme uusia malleja, miten tiedotteita voidaan teknisesti antaa alueellisesti eikä valtakunnallisesti, Nerg huomauttaa.

He ovat itse itselleen tukkapöllyä tästä asiasta antaneet.

Päivi Nerg

Yhtenä vaihtoehtona esille on noussut Ylen aluetoimitusten hyödyntäminen. Nergin mukaan se on varteenotettava vaihtoehto. Annetuista paristakymmenestä vaaratiedotteesta Vihtavuoren räjähdysvaara ylitti selkeästi vaaratiedotuskynnyksen, Nerg kuvailee.

- Muiden vaaratiedotteiden osalta voidaan kysyä, oliko valtakunnallinen vaaratiedote oikea paikka, hän kyseenalaistaa.

Nerg uskoo, että viranomaisten itsekriittisyys on kuitenkin kohdillaan.

- Sanotaan, että he ovat itse itselleen tukkapöllyä tästä asiasta antaneet, Nerg sanoo.