Virkkunen: Miljardien kuntasäästöt kasaan pikkuleikkauksilla, tehostamisella ja veronkorotuksilla

Virkkunen myöntää, että suurimmat säästöpaineet kohdistuvat sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä kuntien sosiaali- ja terveyspalveluihin.

Kotimaa

Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) puolustaa hallituksen rakennepakettia ja uskoo, että kuntien miljardien eurojen säästöt pystytään keräämään pienistä puroista.

Virkkunen arvioi Ylen radio 1:n Ykkösaamussa, että esimerkiksi subjektiivista päivähoito-oikeutta rajaamalla säästetään 60-100 miljoonaa euroa. Säästöä syntyy myös karsimalla kuntien ja valtion päällekkäisiä tehtäviä.

- Kunnilla on hyvin paljon erilaisia lakisääteisiä suunnittelutehtäviä, muistaakseni noin 88. Lisäksi kunnilla on erittäin paljon valvontatehtäviä, joista osa on päällekkäisiä valtion kanssa. Kaikkea tämän tyyppistä on mahdollista karsia ilman, että kuntalaisten peruspalvelut vaarantuisivat.

Loppuja säästöjä kootaan kasaan muun muassa työntekijöiden kelpoisuusvaatimuksia höllentämällä. Virkkusen mukaan asia on ministeriöissä valmistelussa.

- Tämä vaikuttaa kuntatasolla hyvin paljon työn organisointiin käytännön työssä. Näistä kaikista pienistä asioista on tarkoitus koota sellainen paketti, millä päästään mahdollisimman suureen vaikuttavuuteen. On selvää, ettei meillä ole mitään yksittäistä kuntapalvelua, josta voitaisiin noin vain luopua säästömielessä.

Kuntien budjeteista yli puolet kuluu sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiseen. Virkkunen myöntää, että suurimmat säästöpaineet kohdistuvat sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä näihin palveluihin.

Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen arvioi Yle Uutisille perjantaina, että hallituksen säästökuurissa joudutaan merkittävällä tavalla puuttumaan nykyisiin palveluihin. Kietäväisen mukaan hallituksen suunnitelmat ajavat myös kunnat tuntuviin veronkorotuksiin.

Hallitus suunnittelee rakennepaketissaan, että yksi miljardi säästyy kuntien tehtäviä ja velvoitteita purkamalla. Toinen miljardi taas saadaan täyteen veronkorotuksilla ja tuottavuutta parantamalla.