Harrastaako lapsesi liikaa?

Joidenkin koululaisten illat täyttyvät harrastuksista, toiset taas leikkivät rauhassa kotona koulun jälkeen. Lapsen harrastukset voivat olla hyödyllisiä, mutta toisinaan kunnianhimoiset vanhemmat menevät liian pitkälle lasta kehittäessään. Kasvatustieteiden professori Juha T. Hakala kehottaa vahempia olemaan herkkänä lapsen viesteille.

Kotimaa
Lasten jalkapallojoukkue harjoittelee.
Lehtikuva

Syksyllä alakoulun ensimmäisen luokan aloittanut poika muuttui talven aikana väsyneeksi ja nuutuneen oloiseksi. Koulun jälkeen hän oli haluton menemään iltapäiväkerhoon, josta isä tai äiti hänet hakisi kotiin. Keväällä opettajalle selvisi, että yleensä poika ei mennytkään koulusta kotiin, vaan suoraan jäähallille, missä hänellä oli harjoitukset neljänä arki-iltana viikossa. Myös lauantaina oli harjoittelua ja sunnuntaina peli.

Tämä on surullinen esimerkki, jossa harrastaminen vei pieneltä koululaiselta aivan liikaa voimia.

- Pojalla oli sammunut into jääkiekon suhteen jo aikaa sitten, mutta aikuiset pitivät härkäpäisesti kunnianhimoisista tavoitteistaan kiinni. Joskus aikuiset haluavat viedä omia toteutumattomia toiveitaan eteenpäin lastensa elämässä, Jyväskylän yliopston kasvatustieteiden professori Juha T. Hakala sanoo.

Juha T. Hakala, 51, on itse seitsemän lapsen isä ja yhden lapsen isoisä. Nuorin hänen lapsistaan on 12-vuotias ja vanhin melkein kolmekyppinen. Hakala puhuu kiireettömän elämän puolesta ja on kirjoittanut kirjoja, joissa hän muistuttaa, ettei nykypäivän suorituskeskeinen yhteiskunta saisi viedä lapsilta heidän lapsuuttaan. Vapaa-aika ja vapaa leikki antavat tilaa lapsen luovuuden kehittymiselle.

Pikkulapsi ei tarvitse harrastusta

Toki harrastukset kehittävät lasta, eikä vanhempien ole aina helppo tietää, kuinka paljon lapsen olisi hyvä harrastaa. Hakalan mielestä alle kouluikäinen lapsi ei tarvitse ohjattua harrastusta lainkaan.

- Välillä pelataan palloa, sitten askarrellaan. Nuorella iällä lapsi puuhailee monipuolisesti leikin sävyttämänä. Siten hän oppii tuntemaan itseään ja huomaamaan, millaisiiin asioihin hänen omat kykynsä viittaavat.

Koululainen voi kokeilla omilla ehdoillaan

Kun lapsi aloittaa koulun, hänen elämäänsä muodostuu aivan uusi rytmi uusine haasteineen. Opetellaan kellon katsomista, repun pakkaamista, koulumatkan taittamista ja läksyjen tekemistä. Hakalan mukaan lapsella voi hyvinkin tässä vaiheessa olla edellytyksiä ohjatun harrastuksen aloittamiseen.

- Alaluokilla voi varoen alkaa kokeilemaan harrastamista, mutta sen pitäisi lähteä lapsen ehdoilla ja häntä kuunnellen, että millainen tämä meidän Eppu tai Tiina on. Lapset ovat temperamentiltaan erilaisia. Harrastaminen, kuten musiikki, saattaa vaatia aika tavalla sinnikkyyttä. Vanhempi varmaan siinä vaiheessa jo tuntee lastaan ja osaa arvioida, että jos näihin käsiin sovitetaan viulu, niin kuinka pitkälle kärsivällisyys riittää. Onko hyvä aloittaa tässä vaiheessa vai vasta muutaman vuoden päästä?

Lapset ovat yksilöitä

Moni vanhempi uskoo toimivansa lapsen parhaaksi, kun kannustaa tai pakottaa tätä harrastamaan. Omaa lasta tulee ehkä verrattua naapurin tyttöön tai poikaan, joka on todella taitava voimistelija tai kiekkoilija, ja koulukin sujuu loistavasti. Vanhemman täytyy kuitenkin muistaa, että lapset ovat yksilöitä. Mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle.

Harrastus on harrastus, siitä ei pidä tehdä mitään tahtojen taistelua. Siitä saattaa jäädä jopa pitkävaikutteisia jälkiä vanhempien ja lasten välisiin suhteisiin, jos vanhemmat haluavat viedä nämä asiat viimeiseen tappiin saakka.

Juha T. Hakala, kasvatustieteiden professori, Jyväskylän yliopisto

- Meidän perheessä joillakin lapsilla oli useita harrastuksia alakouluvaiheessa, mutta toisille yksi harrastus viikossa oli jo paljon. Lapset eivät ole samasta puusta edes samassa perheessä.

Joskus lapset saattavat kahmia uusia aktiviteetteja liiankin innokkaasti. Ensin oli telinevoimistelu, sitten alkoi ratsastus ja päälle tuli vielä viulunsoitto. Tiukoissa aikatauluissa voi piillä vaara, että malja tulvii yli äyräiden ja lapsi väsyy.

- Kun lapsi elää jaksamisensa rajoilla, hänessä voi tapahtua suuria muutoksia. Ennen elämänhaluisen lapsen ilmeen tilalle vaihtuu näytönsäästäjä. Hän on ajatuksissaan, nuutunut ja istuu sohvan nurkassa. Myös yllättäviä raivonpuuskia, äkkipikaisuutta ja kiukkua voi ilmetä. Silloin vanhempien pitäisi huomata hälytyskellojen äänet. Jos murrosikäkään ei ole lähellä, pitäisi miettiä, että onko meidän vuorokausirytmiimme ahdettu liikaa asioita.

Kannusta, älä pakota

Toisinaan koko perhe on tukenut lapsen harrastusta ja siihen on uhrattu myös paljon rahaa. Eräänä päivänä lapsi sitten ilmoittaa, että nyt ei enää huvita. Silloin on neuvottelun paikka.

- Vanhempien on hyvä olla hyväksymättä ensimmäistä lopettamisilmoitusta. Aikoinaan harrastus on toivottavasti pantu liikkeelle siten, että siitä on keskusteltu – mitä se vaati ja edellyttää, ja ettei se aina ole hauskaakaan. Monesti judopuku, viulu tai klarinetti on myös investointi. Tähän on menty yhteisestä harkinnasta. Sopisiko, että mennään vielä muutama viikko tai jouluun saakka, ja katsotaan sitten tilannetta uudestaan?

Oikein tiukan paikan tullen lasta voi motivoida myös pienillä palkkioilla.

- Ei toki mitään skootteria tarvitse ostaa, mutta jos lapsi vaikka säästää polkupyörää varten, niin häntä voi vähän avittaa tavoitteessaan, Hakala ehdottaa.

Jos lapsi koeaikojenkin jälkeen haluaa lopettaa, Hakala kehottaa vanhempia antamaan periksi.

- Vanhemmat eivät missään nimessä saisi härkäpäisesti pakottaa. Jos takaseinä todella tulee vastaan, niin lasta on hyvä kuunnella ja hänen tahtoaan on kunnioitettava.

Harrastukset valmistavat lasta elämän haasteisiin

Harrastuksen valintaan vaikuttaa lapsen tahto, mutta myös se, miten paljon vanhemmat ovat valmiita tukemaan hänen valitsemaansa lajia. Kun lapselle löydetään mielekäs harrastus, joka lisäksi sopii perheen arkeen, hän voi saada siitä pitkälle aikuisuuteen kantavia taitoja.

- Olipa kyseessä sitten liikunta tai musiikki, niin todella suuren hyödyn näen sinnikkyyden ja pitkäjänteisyyden opettelemisessa. Asiat eivät suju aivan heti mestaritasolla, vaan kehittyminen vaatii intensiivistä harjoittelua, keskittymistä, sisua ja läpi harmaan kiven menemistä. Huonoinakin hetkinä pitää vaan jaksaa eteenpäin. Ensimmäisten vaikeuksien vastaan tullessa ei jätetä kesken, lyödä hanskoja tiskiin ja vaihdeta harrastusta. Tämä edellyttää pieneltä ihmiseltä samoja ominaisuuksia, jotka myös aikuisten elämässä, myötä- ja vastamäkineen, ovat tarpeen.