Skype tuo rakkaat lähelle

Skypepuhelun näköyhteyden ansiosta kanssakäyminen tuntuu läheiseltä jopa toisella puolella maapalloa olevan puhekaverin kanssa. Lisäksi maksuttoman yhteyden kautta voi jutella mielin määrin.

Kuva: Karoliina Haapakoski / Yle

Internetin ilmaiset skypepuhelut mahdollistavat reaaliaikaisen yhteydenpidon pitkästä välimatkasta huolimatta.

Esimerkiksi keminmaalaiset Ulla ja Raimo Kallio ovat yhteydessä Singaporessa asuvan tyttärensä perheeseen monta kertaa viikossa. Erityisen tärkeää pariskunnalle on nähdä ja kuulla ainoan lapsenlapsensa, viisivuotiaan Aleksin, kuulumiset.

- Pari, kolme kertaa viikossa ollaan yhteydessä. Aikaa kerralla kuluu puolesta tunnista tuntiin. Kyllä ne ovat ratkiriemukkaita hetkiä, Raimo-pappa kuvailee.

Aleksille junat ovat erityisen tärkeitä ja niistä papan kanssa puhutaan harvasen kerta.

- Myös tekemämme onkireissut ovat olleet mukavia ja niitä sitten muistellaan.

Kaukana, mutta niin lähellä

Skypepuhelun näköyhteyden ansiosta kanssakäyminen tuntuu läheiseltä jopa toisella puolella maapalloa olevan pojan kanssa.

Eihän Skype toki sitä syliä korvaa, mutta kyllä meille on iso juttu, että voidaan tällä tavalla olla yhteydessä.

Ulla ja Raimo Kallio

- On ihanaa, että näemme Aleksin voivan hyvin. Mutta joskus puhaltaminen täältäkin asti voi olla ihan hyvä, jos hän on vaikka kipeänä. Näemme, että se auttaa, Ulla-mummo kertoo.

Kuva kertoo enemmän kuin sata sanaa. Niin tässäkin tapauksessa. Pelkästään tyttären kasvojen ilmeet kertovat äidille paljon.

- Olemme aina olleet tyttäreni kanssa hyvin läheiset ja kerrottu asiat toisillemme. Oikeastaan aika pienestä voi sitten nähdä, että mikä nyt on, Ulla sanoo.

Syliä ei korvaa mikään

Pariskunnan mielestä  tavallinen puhelin on tylsä yhteydenpitoväline, koska siitä puuttuu näköyhteys ja lisäksi yhteydenpito on kallista. Skypen maksuttomuus tuo yhteydenpitoon aivan uusia ulottuvuuksia.

- Esimerkiksi nyt oli ensimmäinen joulu, että emme viettäneet sitä yhdessä. Meillä oli Skype koko ajan auki ja tapasimme heidän joulupukkinsa ja lahjatkin avasimme yhdessä, Ulla kertoo.

- Eihän se toki sitä syliä korvaa, mutta kyllä meille on iso juttu, että voidaan tällä tavalla olla yhteydessä.

Ullan ja Raimon kaltaisia skypettäviä isovanhempia on yhä enemmän. Heitä löytyy myös pariskunnan lähipiiristä.

- Hyvien ystäviemme tyttäristä toinen asuu Ruotsissa ja toinen Italiassa. Italiassa on vuoden ikäinen Artturo, johon ystävämme ovat Skypellä tiiviissä yhteydessä.