1. yle.fi
  2. Uutiset

Aurinkosyksy kypsyttää edelleen mansikkaa

Puolukkakausi on parhaillaan käynnissä, kun taas mansikkakauden olisi pitänyt olla ohi jo viikkoja sitten. Makeaa herkkua saa kuitenkin edelleen torilta puolukan kyljestä. Syysmansikka kutkuttelee herkuttelijan makunystyröitä vielä jopa parisen viikkoa.

Kotimaan uutiset
Syysmansikkaa saa torilta vielä syyskuussakin.
Minna Heikura / Yle

Syysmansikka on laitettu kasvamaan taimesta juhannuksen aikana. Syysmansikka ei kesämansikasta juuri eroa muuten kuin, että se kypsyy hitaammin. Menneet lämpimät ja aurinkoiset päivät ovat kypsyttäneet hyvän syysmansikkasadon.

- Tänä vuonna on ollut hyvät ilmat, joten mansikka on mielestäni tosi mehevää, makeaa ja laadukasta, homemarjaa ei ole. Jääkaapissa se säilyy hyvin vielä pari kolme päivää, kertoo kajaanilainen torimyyjä Pentti Kyllönen.

Torille tulee Kyllösen mukaan ihmisiä paljon ihmettelemään, miten on mahdollista, että mansikkaa on vieläkin myynnissä.

- Moni on sitten tempaissut useamman litran mukaansa, ja meillä on jopa vakioasiakkaita, jotka hakevat mansikkaa päivittäin, koska se on erittäin maukasta.

Syysmansikka ei tarvitse sokeria

Tämä on niin makea, että tämä menee liian makeaksi, jos laitetaan sokeria vielä.

Pentti Kyllönen

Mansikan oston voi jättää jopa syksylle, mutta Kyllösen mukaan moni ei sitä uskalla tehdä, koska pelkää, että mansikka-aika loppuu. Kyllösten syysmansikka tulee Kajaanin kauppatorintorin myyntitiskille Savon puolelta, kolmelta eri viljelijältä Sukevalta ja Iisalmen läheltä. Syysmansikkaa ei ole yleisesti saatavilla kovin paljoa.

- Moni ei viljele syysmansikkaa, koska siinä on sateen ja epäonnistumisen pelko. Syysmansikassa sadon saanti on ehdottomasti epävarmempaa ja sato on yleensä pienempi, kenties jopa alle puolet kuin normaalisadosta. Huonot ilmat voivat tuhota sadon.

Kyllösen mukaan syysmansikkaa ei kannata kyllästää sokerilla pakastaessa.

- Ei tähän tarvitse sokeria enää. Tämä on niin makea, että tämä menee liian makeaksi, jos laitetaan sokeria vielä.

Lue seuraavaksi