Jyväskylä on matkalla led-valon kaupungiksi

Kaupungin ulkovalaistusta on jo parin vuoden ajan uusittu energiatehokkaammaksi. Vuoden loppuun mennessä 15 000 kaupungin ulkovalaisinta vaihdetaan uusiin. Tänään uusia valoja aletaan asentaa yhteen Jyväskylän maamerkeistä.

Kotimaa
Jyväskylän Kaupunki, Juhana Konttinen

Jyväskylän kaupunki on uusinut jo lähes puolet ulkovalaistuksestaan energiatehokkaammaksi. EU-direktiivi kieltää elohopeahöyrylamppujen myynnin vuonna 2015, joten kunnat joutuvat sijoittamaan uuteen valaistukseen lähivuosina.

Jyväskylässä lamppujen uusimisessa ollaan jo hyvässä vaiheessa. Lamppuja uusitaan 15 000 kappaletta eli noin puolet kaikista kaupungin ulkovaloista. Nyt jo on vaihdettu noin 14 000 valaisinta, eli loppuvuoden urakaksi niitä jää enää tuhatkunta.

Tulemme säästämään vuosikustannuksissa noin 600 000 euroa eli noin 40 prosenttia.

Jukka Piispanen

Toinen puolisko kaupungin ulkovaloista ei vielä vaadi uusimista.

- Jyväskylässä on 90-luvulta lähtien käytetty suurpainenatriumtekniikkaa, joka on direktiivit täyttävää. Niitä ei lainsäädännön takia ole pakko vaihtaa, vaan palaneiden tilalle löytyy korvaavat lamput jatkossakin, sanoo Jyväskylän kaupungin ylläpidon rakennuttaja Jukka Piispanen.

Piispanen uskoo, että led-valaistus tulee kuitenkin lisääntymään yhä.

- Ulkovalaistus elää murroskautta. Vaikka me käytetään ledejä vielä melko vähän, niin on se todennäköisesti tulevaisuudessa se valaistusmuoto, jolla saavutetaan suurimmat säästöt.

Lamput maksavat itsensä pian takaisin

Jo nyt kaupungin valaistuslaskuun on luvassa tuntuva kevennys.

- Ennen tämän projektin alkua ulkovalaistukseen käytettiin Jyväskylässä noin 1,5 miljoonaa euroa vuosittain. Vaikka kaupunki on laajentunut jatkuvasti, niin todennäköisesti me tulemme säästämään vuosikustannuksissa noin 600 000 euroa eli noin 40 prosenttia. Todennäköisesti tulevaisuudessa energian hinta tulee nousemaan enemmän kuin muut elinkustannukset, joten säästö tulee vielä pitkässä juoksussa kertautumaan, Piispanen sanoo.

Kokonaisuudessaan valaistuksen uusiminen on Piispasen mukaan parin-kolmen miljoonan euron investointi. Kustannuksista 25 prosenttia katetaan valtion energiatehokkuusavustuksella. Loput eli kaupungin oma rahoitusosuus katetaan noin viiden vuoden aikana kertyvillä energiansäästöillä.

Tänään led-valoja aletaan vaihtamaan Kuokkalan sillan pylväsvalaisimiin. Noin kuukauden kestävien töiden aikana kevyt liikenne siirretään ajoittain yhdelle kaistalle.

edit. Korjattu virheellinen tieto led-valojen määrästä.