1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Pitkäkarvaisesta ylämaankarjasta tulee onnellisia pihvejä

Ylämaankarjan leppoisa ulkoilmaelämä on syy siihen, että rotu on Suomessa koko ajan suositumpi. Kuluttajan omatunto ei soimaa kun lautasella on elämänsä vapaana kulkeneen sonnin lihaa, ja investointipaineissa tuskaileville karjatilallisille helppohoitoinen rotu tarjoaa vaihtoehdon eläintenpidon lopettamiselle. Tänä vuonna on perustettu jo 22 uutta tilaa.

Kotimaan uutiset
Yle
Ylämaankarjaa

Pertunmaalainen Rekolan tila on ensisilmäyksellä ihan tavallinen pieni maatila. Punatiilinen navetta rajaa pihaa ja sen takana aukeavat savolaisittain kumpuilevat pellot, joilla laiduntaa lehmiä. Emäntä, maatalousyrittäjä Liisa Volanen hyppää mönkijän kyytiin ja hurauttaa pelloille elikoitaan tarkastamaan.

- Evelyn! Volanen huutaa pomolehmäänsä luokse.

Hetken päästä pusikon takaa kuulu Evelyn-lehmän pehmeä ammuminen.

- Se vastasi. Kohta ne ovat täällä, Volanen sanoo.

Eikä aikaakaan kun puskien kätköistä alkaa ilmestyä mustia ja ruskeita pitkäkarvaisia lehmiä ja sonneja kunnioitusta herättävine sarvineen vierellään uteliaan näköisiä, pörröisiä vasikoita. Volasten ylämaankarja on saapunut.

- Nämä on vähän hidaskasvuisempia, pienikokoisempia kuin perinteiset lehmärodut. Hyvin sään kestäviä ja tottuneet elämään karuissa oloissa. Niillä on kaksinkertainen karvapeite, alusvilla, karkeakarvainen päällyskarva ja paksu nahka. Kaksi kertaa paksumpi kuin tavislehmillä eläinlääkärin mukaan, Volanen kertoo.

- Meillä on navetta, johon nämä pääsevat omatoimisesti säänsuojaan halutessaan, mutta eivät ne siellä juuri ole. Joskus helteisinä kesäpäivänä menevät hakemaan viileämpää oloa navetan varjosta.

Ylämaankarjan vasikka
Yle

Muuten Volasten karja on ulkosalla kesät talvet. Ne laiduntavat laumassa, jossa sonnit, lehmät ja vasikat ovat kaikki yhdessä. Karja ei vaadi paljon, vesi ja heinä riittävät pitämään ne hyvässä kunnossa. Pitkä ja paksu karva tosin vaatii vähän huomiota.

- Näillä pitää olla aina puita mihin ne voivat kyhnyttää itseään ja irrotella takkuja. Harjaamisesta ne tykkäävät kovasti, Volanen kertoo.

Huolenpito näkyy Volasten eläimistä. Parikymmenpäinen lauma on kiinnostunut vieraista, yksikään ei käyttäydy uhkaavasti ja joku tulee jopa pyytämään rapsutuksia.

- Näitä saa paijata. Vietän usein iltaisin pitkät tovit näiden kanssa täällä laitumella, juttelen ja rapsuttelen, että ne pysyvät sosiaalisina. Ne ovat hienoja hetkiä.

Tavallisiin lehmärotuihin verrattuna ylämaanlehmien sarvet ovat selvästi pidemmät. Ja vaikka lehmät ovat melko pieniä, niiden olemus on jyhkeä ja lauman seassa on oltava valppaana.

- Kyllä tietysti täytyy vähän varoa. Näillä on tavallista tarkempi laumahierarkia, joten kahden eläimen väliin ei pidä jäädä, silloin voi saada sarvesta tai jäädä alle. Viime keväänä vuoden ikäinen vasikka juoksi ylitseni. Huuli halkesi, mutta se oli omaa syytäni. Olin varomaton, Volanen sanoo.

Hotellinjohtajasta karjatilalliseksi

Volanen on paitsi Rekolan ylämaankarjan emäntä, myös Suomen Highland Cattle Clubin eli rotujärjestön puheenjohtaja. Rotujärjestöön kuuluu noin pari sataa tilaa ja niiden lisäksi on toiset pari sataa järjestäytymätöntä. Ylämaankarjan suosio on kasvanut viime aikoina kohisten. Tämän vuoden aikaan elokuuhun mennessä on perustettu jo 22 uutta tilaa.

- Monet lypsytilalliset, jotka eivät halua laajentaa tai investoida pystyäkseen jatkamaan päätyvät eläintenpidon lopettamisen sijaan ottamaan ylämaankarjaa pitämään pellot kunnossa.

Volanenkaan ei ole aina ollut ylämaankarjatilallinen tai edes tilallinen. Hän ryhtyi karvaturrien emännäksi hotellinjohtajan paikalta.

- Tein hotelli-ja ravintola-alan hommia vuosikausia, mutta sitten tuli burn out. Olin 80-luvulla käynyt maatalouslomittajan kurssin kun sain silloin tarpeekseni Lapin kausihommista, ja silloin minulla oli vähän aikaa oma lomitusrinkikin. Mutta sitten tuli Mäntymotellissa paikka auki ja lähdin sinne, tapasin nykyisen mieheni ja päädyin lopulta hotellinjohtajaksi. Nyt elätän itseni ylämaankarjalla.

Karjanpidosta ei ole elättäjäksi molemmille Volasille, mutta Liisan palkkapussi tulee eläimistä. Monelle ylämaankarja onkin sivuelinkeino, jopa harrastus. Toisaalta on isojakin tiloja, jotka elättävät itsensä kokonaan pihvikarjallaan.

Hirvenmakuista, onnellista lihaa

Ylämaankarjasonni
Yle

Ylämaankarjan liha onkin yksi syy rodun suosion kasvuun. Lihan kysyntä on kasvanut, kun yhä useampi haluaa ostaa eettisesti tuotettua lihaa ja ylämaankarjan luonnonmukaiset elinolosuhteet rauhoittavat lihansyöjän omaatuntoa.

- Maku on aika lähellä hirvenlihaa, koska nämä liikkuvat paljon. Ja se on vähärasvaista ja tummaa. Siinä on aika suotuisat rasvahappokoostumukset. Ihan tarkkoja tutkimustuloksia ei ole Suomesta, mutta Skotlannissa niitä on tehty.

Lihaa myydään pääasiassa suoraan tiloilta. Myös lähiruokamyymälöistä voi löytää ylämaankarjan lihaa, jopa joistakin ravintoloista.

Ylämaankarja ei sovi tehotuotantoon.

Volasten jokaisella lehmällä, sonnilla ja vasikalla on nimi.

- Tänä vuonna ensimmäinen vasikka oli Hector, sitten tulivat Ake, Kake ja Pera, Volanen kertoo ja selvittelee samalla takkuja lehmän kyljestä. Hän kaivaa taskustaan leipäpalan ja kyhnyttää Evelyniä otsatukan alta.

- Nämä viedään pienteurastamoon omalla autolla ja talutetaan sisälle saakka itse. Onhan se tietysti, kun on ensin opettanut eläimen luottamaan itseensä ja sitten...

- Viime syksynä kun laitettiin pois meillä pitkään ollut siitossonni, niin en voinut lähteä teurastamoreissulle edes mukaan. Mutta sitten kun se tulee paloina kotiin, niin se on vaan niin hyvää ja sitä voi myydä hyvillä mielin, kun tietää, että se on elänyt onnellisen elämän.

Lue seuraavaksi