Kajaani mukana kisassa Microsoftin datakeskuksesta?

Microsoft aikoo perustaa Suomeen oman datakeskuksen ostettuaan Nokian puhelinliiketoiminnan. Noin 190 miljoonan euron investoinnin on arveltu sijoittuvan Pohjois-Suomeen ja Oulun lisäksi sijoituspaikaksi on arveltu Kajaania. Oulusta Microsoftin yhteydenotto on vahvistettu, Kajaanissa kaupunginjohtaja vaikenee.

Nokia-kaupat
Microsoft logo
Jagadeesh Nv / EPA

Oulun kaupunginjohtaja Matti Pennanen on vahvistanut Yle Oululle Oulun ja Microsoftin käyneen keskusteluja datakeskuksen sijoittamisesta kaupunkiin. Kajaanin kaupunginjohtaja Jari Tolonen on vähäsanainen kysyttäessä Nokian ostaneen Microsoftin edesottamuksista Kajaanin suhteen.

- Minä en kommentoi tätä, se on Microsoftin asia, Tolonen kertoi keskiviikkoaamuna Yle Kainuulle.

Nokian pääjohtaja Risto Siilasmaan paljastettua tiistaina, että Microsoftin perustama uusi datakeskus on sijoittumassa Pohjois-Suomeen, on esillä ollut kaksi kaupunkia: Kajaani ja Oulu.

Kainuun Edun toimitusjohtaja Antti Toivanen kertoi Yle Kainuulle tiistaina, että Etu ei myöskään kommentoi millään tavalla asiakasyritystensä keskeneräisiä asioita. Se viittaako Toivanen asiakasyrityksellä Microsoftiin tai CSC Datakeskus Kajaaniin tai kumpaankaan näistä, jäi vaille selvennystä.