Tuomioja toivoo Ruotsissa keskustelua käytännönläheisistä asioista

Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama aloittaa tänään kaksipäiväisen Ruotsin-vierailunsa. Presidentti Sauli Niinistö osallistuu Obama-tapaamiseen Tukholmassa.

Kotimaa
Ulkoministeri Erkki Tuomioja.
Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) arvioi aamu-tv:ssä, että kahdenkeskisiin puheisiin ei tapaamisessa ole sijaa, mutta kohtaaminen on hyvä asia Suomen ja Yhdysvaltain suhteille. Ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Pertti Salolainen ja puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö ennakoivat Syyrian hallitsevan keskusteluja.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) toivoo, että Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman ja Pohjoismaiden johtajien tapaamisessa päästään keskustelemaan konkreettisia asiota. Tällaisia asioita ovat Yhdysvaltojen jo esille nostamat energia, puhdas ympäristö, ilmastonmuutos ja arktiset asiat.

Ylen aamu-tv:n haastattelussa ollut Tuomioja uskoo, että myös Syyria nousee keskusteluissa esille. Tuomioja toisti haastattelussa Suomen korostavan YK:n turvallisuusneuvoston roolia Syyrian tilanteessa.

Presidentti Sauli Niinistö osallistuu Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeldtin isännöimälle työillalliselle. Kahdenvälistä tapaamista Obaman ja Niinistön välillä ei ole.