Jussi Niinistö arvelee: Syyria lienee vain harjoitusmaali Yhdysvalloille

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö huomauttaa, että Syyrian ja Iranin ilmapuolustusjärjestelmät ovat verraten samanlaiset. Niinistön mielestä on mahdollista, että Yhdysvallat haluaa harjoitella - mielessään Iran.

Kotimaa

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps.) arvioi Ylen aamu-tv:ssä, että Yhdysvalloilla on monenlaisia piileviä vaikuttimia, kun se kaavailee iskua Syyriaan.

Yhdysvaltain senaatin ulkoasiainkomitea pääsi keskiviikkona sopuun Syyrian sotatoimia koskevasta päätöslauselmaluonnoksesta. Siitä äänestetään myöhemmin tänään. Luonnoksen suomat valtuudet sotavoiman käyttöön ovat rajatummat kuin Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on toivonut.

Jussi Niinistö miettii, onko Syyrian tapauksessa kyse harjoitusmaalista ja halutaanko harjoitella tulevaa Iranin iskua varten. Hän huomauttaa, että ilmapuolustusjärjestelmät ovat verraten samanlaiset sekä Syyriassa että Iranissa. Niinistön mielestä on mahdollista, että Yhdysvallat havittelee kokemuksia siltä kannalta.

- En väitä, että tämä on pääsyy, vaan yksi taustalla vaikuttava syy, Niinistö sanoo.

Ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Pertti Salolainen (kok.) ei halua, että Obaman vierailu Tukholmaan olisi pelkää Syyriaa. Hän muistuttaa, että Ruotsissa on ajettu puolustusta alas, joten vierailun turvallisuuspoliittinen aspekti on vahva. Itämeren alue on Yhdysvaltain kiinnostuksen kohteena, Salolainen sanoo.

Presidentti Barack Obama saapuu keskiviikkona vierailulle Ruotsiin. Hän tapaa kaikkien Pohjoismaiden johtajat.

_Korjattu kello 10.00 Niinistö ei sano, että Syyrian ja Iranin ilmapuolustusjärjestelmien samankaltaisuus olisi Yhdysvaltain Syyrian-aikeiden pääsyy vaan, että asia vaikuttanee taustalla. _