Rattijuopon yliajaman tytön vanhemmat vaativat tiukennuksia lakiin – jo yli 10 000 tukijaa

Rattijuopon uhrina menehtyneen tytön vanhemmat ovat ryhtyneet kokoamaan kansalaisaloitetta rattijuopumuksen rangaistuksen tiukentamiseksi. Mikäli aloite kerää vähintään 50 000 allekirjoitusta, se menee eduskunnan käsittelyyn.

Kotimaa
Poliisi puhalluttaa autoilijaa.
Toni Pitkänen / Yle

Lapinlahdella viime vuoden keväällä rattijuopon uhrina menehtyneen tytön vanhemmat ovat tehneet kansalaisaloitteen rattijuoppouden rangaistusten tiukentamiseksi.

Aloite julkaistiin 17. elokuuta ja se on kerännyt tähän mennessä runsaat 10 000 nimeä. Eduskunnan on otettava aloite käsittelyyn, mikäli se kerää puolen vuoden aikana vähintään 50 000 allekirjoitusta.

Tiukennuksilla tarkoitettaisiin muun muassa promillerajan laskemista ja sitä, että rattijuoppojen aiheuttamat kuolemantapaukset pitää tulkita tapoiksi. Lisäksi toistuvasti rattijuopumukseen syyllistyneet ohjattaisiin ehdotuksessa pakkohoitoon ja heitä rangaistaisiin ehdottomalla vankeudella.

Aloite on luettavissa ja allekirjoitettavissa netissä (siirryt toiseen palveluun).

Toukokuussa 2012 yli 2,5 promillen humalassa ajanut nainen törmäsi 11-vuotiaaseen tyttöön kohtalokkain seurauksin. Menehtyneen tytön 16-vuotias sisko loukkaantui onnettomuudessa.

Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi naisen kahden vuoden ja seitsemän kuukauden vankeuteen. Itä-Suomen hovioikeus alensi tuomiota viidellä kuukaudella kahden vuoden ja kahden kuukauden mittaiseksi.