1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. musiikki

Remu oli rock’n’rollin kapitalisti

Hurriganes oli kuin lämmin länsituuli 1970-luvun koleassa Kekkoslovakiassa. Lauantaina tarkistettava väitöskirja peilaa suomirokin kuningasbändiä tuon ajan kulttuurimaisemassa.

Kuva: Love Records

Hurriganes oli suomalaisen rock'n'rollin tienavaaja, kaupallistaja ja rokin uskottavuuden rakentaja, toteaa oululainen taiteen maisteri Petri Laukka yhtyettä käsittelevässä väitöskirjassaan.

- Hurriganes toi YYA-suomeen tuulahduksen valtameren takaa. Hurriganes oli simulaatio Amerikasta.

Kyseessä ei ollut kuitenkaan hieman myöhemmin yleistynyt jenkki-ihannointi.

- Se liittyi tyyliin. Siinä ei ollut mitään poliittista takana, uskoo Laukka.

Bändi oli uhmakas ja tyypit uhkaavan näköisiä. Silti se hyväksyttiin.

- Harmitonta musiikkia ja hauskanpitoa ilman yhteiskunnallista uhkaa, selittää Laukka yhtyeen hyväksyntää.

Kapitalisti, ei kapinallinen

Tuoreessa väitöskirjassa Laukka löytää Remu Aaltosesta kuuluisan sosiologin Max Weberin kapitalistin tunnusmerkit.

- Sanaan pitää voida luottaa, rahalle on annettava vastinetta ja työ on tehtävä niin hyvin kuin pystyy. Vastaavasti yhteisön on annettava arvoa onnistujille, kertaa Laukka Weberin oppeja.

Vaikka rahaa tulikin, aina ei tullut hyväksyntää kaikilta.

- Musiikkikriitikot eivät paljon arvostaneet. Vasta myöhemmin on havaittu että Roadrunnerin lisäksi Hurriganes teki muitakin helmiä.

Hurriganes vasemmistoviisujen maksumiehinä

Hurriganesin taustalla oli aikoinaan Love Records, joka julkaisi myös paljon työväenmusiikkia. Vasemmistolainenkin saattoi hyväksyä avoimen amerikkalaisen Hurriganesin juuri sen takia että taustalla oli Love Records.

- Bändi käsitettiin kotimaiseksi vastavedoksi amerikkalaiselle, monikansalliselle rokille, sanoo Laukka.

Ilman Hurriganesia suomalainen rock-kulttuuri ei olisi niin näkyvä kuin nyt.

- Aika vähän sieltä 70-luvulta olisi ammennettavaa, mietti Laukka.

Sanomalehti Kalevan toimittajana toimivan Petri Laukan kulttuurihistorian väitöskirja _Kekkoslovakian kuninkaat - Hurriganes kulttuuriin tuotteena, tekijänä ja nostalgiana _tarkistetaan lauantaina Lapin yliopistossa.