1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Ulvilan surman yllätystodistaja: Uhri pelkäsi lastensa puolesta

Syyttäjän kutsuman yllätystodistajan mukaan Jukka S. Lahti vaikutti ahdistuneelta kotiolojen vuoksi. Päivän päätteeksi todistaneen poliisitodistajan mukaan tutkinnanjohtaja Joutsenlahti uhkasi rikosilmoituksella tutkintatiimiä, jos joku haluaa tutkia Aueria.

Kuva: Yle

Ulvilan murhaoikeudenkäynnissä kuultiin tänään syyttäjä Jarmo Valkaman kutsumaa yllätystodistajaa. Todistaja oli ollut 2004 vuoden alkupuolella uhrin Jukka S. Lahden kanssa yhteisellä kurssilla Haaga-ammattikorkeakoulussa.

- Tutustuin (Lahteen) jollain tavalla. Hän oli hirveän sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut. Hän oli myös älykäs ja osasi varmasti työnsä, todistaja kertoi.

Todistaja kertoi, miten Jukka S. Lahti tuli eräänä aamuna kurssille ahdistuneen oloisena.

- Hän hoki useampaan kertaan peräkkäin, että hänen pitäisi mennä kotiin. Hän sanoi pelkäävänsä, että "se" tekee lapsille jotain, todistaja kertoi.

Todistajalle jäi mielikuva, että Lahti tarkoitti perheen äitiä, Anneli Aueria.

"Lapsi esti eron"

Todistaja myös kertoi, että Jukka S. Lahti olisi kertonut hänelle eroaikeista, mutta perheeseen syntynyt lapsi oli muuttanut tilannetta. Lisäksi todistaja kertoi Jukka S. Lahden saaneen samana päivänä puhelinsoiton, joka aiheutti Lahdessa lisää ahdistusta.

- Minulle jäi se kuva, että se puhelu tuli kotoa, todistaja mainitsi.

- Niistä tapahtumista jäi sellainen kuva, että Lahden ja hänen vaimonsa välit olivat huonot, todistaja arvioi.

Syyttäjä kysyi todistajalta myös, miksi hänen kertomuksensa tuli esiin vasta nyt.

- En pitänyt tietojani merkityksellisenä, todistaja kertoi. Kertomansa mukaan todistaja ei halunnut puuttua myös perheriitoihin millään tavalla.

Puolustus ihmetteli, miksi kuultiin vain yhtä todistajaa

Puolustus halusi tietää yllätystodistajalta mm. kuinka tiivistä hänen ja Jukka S. Lahden kanssakäyminen kurssilla oli. Todistaja kertoi Jukka S. Lahden jossain vaiheessa suutahtaneen hänelle kurssilla. Puolustus kuitenkin lopetti kysymykset lyhyeen.

- Puolustuksen kuuleminen jäi vähän puolitiehen. Emme tiedä mitä Jukka S. Lahti on hänelle sanonut, Juha Manner totesi.

Anneli Auer oli kurssin aikana raskaana. Puolustuksen mukaan on ollut mahdollista, että Anneli Auer on ollut Jukka S. Lahdelle vihainen, koska Auerin laskettu aika oli tuolloin mahdollisesti jo lähellä. Jukka S. Lahden lähteminen Helsinkiin kursseille on mahdollisesti laukaissut riidan, puolustus arvelee.

Puolustus ihmettelee myös, miksei oikeuteen ole kutsuttu toista poliisin kuulustelemaa samalla kurssilla ollutta henkilöä, joka ei ollut kuullut samanlaisia tarinoita. Kurssilla ollutta henkilöä kuultiin ensimmäisen kerran jo 2007. Puolustus sai pöytäkirjan kuulemisesta vasta toissapäivänä.

Uutta tietoa tutkinnan alusta

Ulvilan surman oikeudenkäynnissä tänään todistanut poliisi kertoi, ettei Anneli Aueria tutkittu alkuvaiheessa ollenkaan.

Todistajan mukaan tutkinnanjohtaja Joutsenlahti uhkasi rikosilmoituksella tutkintatiimiä, jos joku haluaa tutkia Aueria. Todistaja seurusteli tuohon aikaan eli 2007 Joutsenlahden kanssa.

Joutsenlahti kiisti eilen oikeudessa estäneensä missään vaiheessa Auerin tutkimista rikoksesta epäiltynä.