1. yle.fi
  2. Uutiset

Ensimmäistä kertaa Suomessa rupilisko lisääntyy tekolammissa

Pohjois-Karjalassa on onnistuttu ensimmäistä kertaa Suomessa rakentamaan lampia, joissa uhanalaiset rupiliskot lisääntyvät. Vastaavia onnistumisia on saatu aikemmin vain muualta Euroopasta.

luonto
Rupilisko.
Ville Vuorio

Uhanalaisen rupiliskon elinoloja on parannettu harvinaisen onnistuneesti Pohjois-Karjalassa. METSO-hankkeessa on kaivettu kahden vuoden aikana 18 uutta lampea rupiliskon elinalueelle. Elokuussa tehtyjen seurantojen tulos on ilahduttava, sillä jo kuudesta kaivetusta lammesta on löytynyt rupiliskojen lisääntymisen merkkejä.

- Tämä on ensimmäinen kerta Suomessa, että varta vasten rupiliskoille kaivetut lammet kelpaavat niille lisääntymiseen. Tällaista on tehty muualla Euroopassa, ja siellä on saatu samanlaisia tuloksia, iloitsee Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen tutkija Ville Vuorio.

Rupiliskojen uudet lammet sijaitsevat yksityisten metsänomistajien, Joensuun kaupungin ja UPM:n mailla. Nimestään huolimatta rupilisko kuuluu sammakkoeläimiin. Itä-Suomen lisiäksi sitä tavataan Turun saaristossa ja Ahvenanmaalla.

Lisko viettää kaksoiselämää

Erittäin harvinainen rupilisko viettää kaksoiselämää: lisääntyminen ja toukkavaihe tapahtuvat vedessä, mutta muu aika menee maalla. Toukat tarvitsevat vettä elinympäristökseen, koska ne hengittävät osittain ulkokiduksilla.

- Jos vesi häviää liian nopeasti lammista, niille käy köpelösti, Ville Vuorio kertoo.

Rupiliskon esiintymisalue on Suomessa "hassu" eli kaksijakoinen.

Joensuussa on eniten tunnettuja rupiliskolampia.

Ville Vuorio

- Sitä esiintyy Itä-Suomessa ja etenkin Joensuussa. Joensuussa on eniten tunnettuja rupiliskolampia. Toinen alue on Turun saaristossa ja Ahvenanmaalla.

Itä- ja Länsi-Suomen välissä on siis satojen kilometrien aukko, josta ei ole yhtään havaintoa, tutkija Ville Vuorio sanoo.

Rupiliskon lisääntymistä edistävää hanketta on rahoittanut maa- ja metsätalousministeriö, ympäristöministeriö, UPM, Joensuun kaupunki, Joensuun Popmuusikot ja POP-pankki.

Ilosaarirock lahjoitti vuoden 2011 festivaalin hiilidioksidipäästöjen mukaiset hyvitysrahat uhanalaisen rupiliskon suojeluun.

Rupiliskon muna.
Ville Vuorio
Rupilisko.
Ville Vuorio
Rupilisko.
Ville Vuorio
Rupilisko.
Ville Vuorio
Rupilisko.
Ville Vuorio
Rupilisko.
Ville Vuorio
Kaivuri metsässä.
Ville Vuorio
Kaivuri.
Ville Vuorio
Lampi.
Ville Vuorio
Kuolleita rupiliskoja.
Ville Vuorio
Rupilisko.
Ville Vuorio
Rupilisko.
Ville Vuorio
Rupilisko.
Ville Vuorio
Lue seuraavaksi