"Helvetti on viihde- ja toimintatarinoiden aarrearkku"

Langennut Saatana putosi taivaasta maapallolle ja porautui maan ytimeen muodostaen sinne kartionmuotoisen helvetinkuilun, kuvaa Dante helvetin syntymää. Tietokirjailija Kari Kuula arvelee, että tuskin kukaan tuohon uskoi, kyse oli enemmänkin viihteestä.

kulttuuri
Punaisena hehkuva hiillos.
Heikki Rönty / Yle

Teologian tohtori, dosentti ja tietokirjailija Kari Kuula on perehtynyt niin helvetin historiaan kuin paholaisen biografiaankin. Varsinkin keskiajalla helvetillä oli kirkollisessa elämässä keskeinen merkitys. Kuulan mukaan ihmiset kävivät messussa, rukoilivat ja kilvoittelivat välttyäkseen helvetiltä.

Nyt tilanne on aivan toinen, oli sitten kyse helvetistä tai taivaasta.

– Karkeasti voisi sanoa, että kummankin idea on henkistynyt. Jos 2000 vuoden aatehistoriaa katsoo, niin konkreettisista kuvista yhä abstraktimpiin helvetti- ja taivasvisioihin on menty. Samalla on käynyt niin, että helvetti ei ole enää kristillisen ajattelun ydinaihetta. Taivas ehkä enemmänkin on, pohtii Kuula taivaan ja helvetin asemaa kristillisessä teologiassa.

– Mutta eräänlaisena virtahepona olohuoneessa tai vaiettuna salaisuutena helvetti on epäsuorasti läsnä kristillisessä ajattelussa, Kuula jatkaa.

Voiko helvettiin joutua?

– Virallinen vastaus kuuluu, että toivottavasti ei. Se on mahdollista, että kukaan ei sinne päädy. Ja sitten tuota sanaa joutua ei mielellään käytetä. Ajatellaan, että Jumala ei lähetä ketään helvettiin, hän ei hylkää ketään. Mutta sellainen käsittämätön mahdollisuus on, että joku sielu päättäväisesti kieltäytyy kaikesta hyvästä, torjuu sillä tavalla onnen ja itse ikään kuin rakentaa itselleen kadotuksen.

Mutta sellainen käsittämätön mahdollisuus on, että joku sielu päättäväisesti kieltäytyy kaikesta hyvästä, torjuu sillä tavalla onnen ja itse ikään kuin rakentaa itselleen kadotuksen.

Kari Kuula

Helvetti on viihde- ja toimintatarinoiden aarrearkku, sanoo Kari Kuula. Erityisesti keskiajalta löytyy herkullisia helvettikuvia.

– Siinä on kyse ehkä enemmän viihteestä kuitenkin kuin siitä, että ihan konkreettisesti tosissaan olisi uskottu, että maapallon ytimessä on kartionmuotoinen luolasto, jossa on erilaisia kidutuskammioita. Samalla tavalla kuin paholaisesta, helvetistäkin on tehty viihdyttäviä tarinoita, mutta samalla kyllä kieltämättä tosi kauheita kuvia.

Esimerkkejä helvetin hilpeistä tarinoista Kuula kertoo nettisivuiltaan löytyvässä artikkelissaHelvetin hirmuinen historia (siirryt toiseen palveluun).

Muun muassa eräässä ranskalaisessa näytelmässä jonglööri kuoli ja joutui helvettiin. Saatanan ja demonien poissa ollessa, jonglööri haastoi Pyhän Pietarin uhkapeliin. Panoksena olivat helvetissä majailevat sielut.

Kuinka ollakaan, jonglööri voitti omakseen kaikki kadotetut sielut, josta valtakuntaansa palannut Saatana luonnollisesti tulistui. Paholainen heittikin jonglöörin ulos helvetistä ja vakuutti, ettei enää ikinä ota vastaan hänen ammattikuntaansa kuuluvia. Näin jonglööri pelasti niin itsensä kuin kollegansakin kadotukselta.

Pahuutta riittää, vaikka pohjalla on hyvyys

Kuula uskoo, että ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä. Silti pahuutta on kaikkialla.

Jotenkin minusta tuntuu, että hyvyyteen pitää houkutella hyvän hedelmien herkullisuutta muistuttamalla.

Kari Kuula

– Käsittämättömästi me järjen, valistuksen ja kirkkaan ajattelun vuosisadalla 1900-luvulla olemme käyneet kaksi maailmansotaa ja sodissa on tapettu enemmän ihmisiä kuin aikaisemmissa ihmiskunnan sodissa yhteensä.

– Jos mikään ei rajoita ihmisen pahuutta, mikä on sen lopputulos? Ajattelen, että helvetti ei ole mitenkään vieras idea niin kauan kuin maailmassa asioita menee pieleen.

Kuula ei usko, että ikuisen kadotuksen pelkoa pitäisi lietsoa, jotta ihmiset pysyisivät kaidalla tiellä. Eettisyyttä ei voi vahvistaa rangaistuksen uhalla.

– Jotenkin minusta tuntuu, että hyvyyteen pitää houkutella hyvän hedelmien herkullisuutta muistuttamalla. Ajatus, jos en ole kiltti, minua rangaistaan kadotuksella, on mielestäni pohjimmiltaan vieras ajatus kristikunnalle ylipäätään.

Kuula tulkitsee helvetin ajatusta niin, että jos ihminen valitsee pahuutta, silloin hän myös itse valitsee itselleen onnettomuutta. Helvetin idea ei hänen mukaansa ole se, että ihmistä rangaistaan, jos hän on paha.