Porin teatterin Sound of music tuo lahjakkaita nuoria lavalle

Sound of music saa ensi-iltansa Porin teatterissa lauantaina 14. päivä syyskuuta. Lukuisten lasten mukana olo tuotannossa tuo haasteensa niin lapsille kuin vanhemmillekin näyttelijöille. Ohjaaja Tiina Brännare jakaa kuitenkin kiitosta nuorisokaartille.

kulttuuri
Näyttelijöitä Porin teatterin lavalla
Sound Of Music Porin teatterissa. Taloudellisesti heikkoina aikoina yleisö haluaa nähdä etenkin musikaaleja.Karri Laihonen / Yle

Porin teatterissa saa ensi viikon lauantaina 14. päivä syyskuuta ensi-iltansa klassikkomusikaali Sound of music. Ohjaaja Tiina Brännare kertoo olevansa levollisin mielin, vaikka jännittävä ensinäytös kolkuttelee jo ovelle.

- Myrskyn silmässä tässä ollaan, mutta uskon ja luotan, että kaikki menee sujuu niin kuin on tuhanteen kertaan harjoiteltu, Brännare vakuuttaa.

Myrskyn silmässä sen sijaan itse tarinassa on von Trappin perhe. Leskeksi jäänyt kapteeni-isä kasvattaa seitsemää lastaan sotilaallisella kurilla, kunnes perheen kotiopettajaksi saapuu nunnakokelas Maria. Teatterituotannon haasteena on ollut löytää tarvittava määrä lapsia, jotka osaavat näytellä, tanssia ja laulaa.

- Varsinkin poikien kohdalla heitä ei ihan naps vaan löydy. Meillähän oli viime talvena aika isot koenäytökset täällä, että saatiin kymmenistä hakijoista valikoitua näyttelijäryhmä. Meillä on vanhimpien lasten kohdalla tuplamiehitys ja nuorempien kohdalla jopa triplamiehitys, koska näytöksiä on paljon ja se on aikamoista 5-vuotiaan vetää klo 22 aikaan esitys. Nehän nukahtavat näyttämölle, Brännare naurahtaa.

Hän kuitenkin kehuu kaikkia tuotantoon osallistuneita lapsia ja antaa heille kiitosta. Kehuja saa myös musikaali itsessään:

- Se on niin tunteisiin vetoava tarina, että ihmettelen, jos jotain katsojaa ei kosketa.

Se on aikamoista 5-vuotiaan vetää klo 22 aikaan esitys. Nehän nukahtavat näyttämölle

Ohjaaja Tiina Brännare

"Onhan tämä raskasta, mutta sen arvoista"

Yksi näistä von Trappin perheen lapsista on 11-vuotias Salla Anttonen. Hän esittää perheen tarkkaavaista Brigitta-tyttöä, joka puhuu aina totta. Näytteleminen ammattiteatterissa on Anttoselle unelmien täyttymys.

- Tämä on minun lempimusikaali. Jos joku olisi minulle sanonut pari vuotta sitten, että kahden vuoden päästä näyttelet ammattiteatterissa, niin en olisi uskonut, nuori näyttelijälahjakkuus toteaa.

Ammattiteatterissa vaatimustaso on korkea kaikille tekijöille. Ensimmäistä kertaa musikaalin lauluja harjoiteltiin viime vuoden marraskuussa. Kokemus on kuitenkin Anttosen mielestä niin hieno, ettei iso työmäärä tyttöä hetkauta.

- Onhan se aika raskasta, mutta se on sen arvoista. Ammattiteatterissa mukana olo on ollut ihan huikea kokemus.