1. yle.fi
  2. Uutiset

Suomalaisdokumentti kilpailee elokuvafestivaaleilla Britanniassa - tuomarina Julian Assange

Suomalainen Body of God kertoo kehonmuokkauksen historiasta. Dokumentti kilpailee Britannian suurimman indie-elokuvafestivaali Raindancen kilpailusarjassa, jonka tuomarina on Wikileaksin perustaja Julian Assange.

Kotimaan uutiset

Suomalaisen tuotantoyhtiö Soma Projectsin ja ohjaaja Jouni Hokkasen dokumentti Body of God kilpailee Britannian suurimman indie-elokuvafestivaali Raindancen kilpailusarjassa syyskuun lopussa.

Suomalaisdokumentin kerrotaan olevan ensimmäinen modernin ajan kehonmuokkauksen koko historian kertova dokumentti. Elokuvan kertomus alkaa 1940-luvun ensimmäisen aallon lävistysten kokeilijoista ja jatkuu aina nykypäivään asti.

Vuoden 2013 Raindance-festivaali on herättänyt kohua jo etukäteen, sillä sen kilpailusarjan tuomaristossa on tietovuotosivusto Wikileaksin perustaja Julian Assange.

Ecuadorin suurlähetystössä jumissa oleva Assange arvioi elokuvat DVD:ltä. Festivaalin järjestäjien mukaan Assange valittiin tuomaristoon, koska hän on kiinnostava persoona.

Body of God esitetään Suomessa Rakkautta ja Anarkiaa -festivaaleilla syyskuun lopussa.

Lue seuraavaksi