Kiuru luopuu lankapuhelimista

Sairaalan puhelinliikenteessä saattaa olla lähipäivinä ongelmia. Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri liittyy peruspalveluliikelaitos Jytan, Kokkolan kaupungin ja Kokkolan terveyskeskuksen kanssa yhteiseen gsm-pohjaiseen järjestelmään. Operaattoriksi kilpailutuksessa selvisi Sonera.

puhelinliikenne
Kuvassa lankapuhelimen näppäimistö.
YLE / Anssi Leppänen

Muutos merkitsee sitä, että sairaalassa ei enää käytetä lankapuhelimia.

Asiakkaalle asti muutoksen ei pitäisi näkyä, sillä vanhat puhelinnumerot säilyvät. Esimerkiksi kännykästä Kiurun numeroihin soitettaessa suuntanumeroksi valitaan edelleen 06.

Puhelinliikenteen muutostyöt aloitettiin syyskuun ensimmäisellä viikolla. Siirron pitäisi olla tehtynä syyskuun toisen viikon aikana.

Sairaalainsinööri Jukka Mäkelän mukaan muutoksessa setvitään noin 1300 puhelinnumeroa uudelle mallille, mikä on mittava työ. Hankalinta on oikoa vuosien aikana syntyneet soittoringit ja puhelunsiirrot.

Vähitellen Kiuru ottaa käyttöön myös takaisinsoittopalvelun. Silloin asiakkaalle soitetaan takaisin, jos puheluun ei heti ole voitu vastata.

Sairaanhoitopiirin toimitusjohtaja Hannu Pajunpää toteaa, että jatkossa järjestelmän pitäisi tuoda vuositasolla säästöjä noin 35 000 euron verran.