Hevosenkenkä ei tuokaan onnea hevoselle?

Ikiaikainen perinne kengittää hevonen on saanut haastajan, joka toistaiseksi jakaa mielipiteitä. Luonnonmukaisen kaviohoidon kannattajien mukaan kengättömän hevosen kavioissa kiertää veri paremmin ja hevonen pysyy lämpimänä myös pakkasessa. Kavioiden luomuvuolenta säästää myös omistajan kukkaroa ja hevoselta jopa hengen.

Kotimaa
Gagra on tottunut luomuvuolentaan
Hillevi Antikainen / Yle
Kaviosta raspataan esiin muun muassa reunaa kiertävä valkoviiva
Kuuntele juttu Psavaaran hevostilalta.

Ratsuruuna Gagra huiskii mustaa häntäänsä levollisesti pisavaaralaisella laitumella Rovaniemellä. Vaikka se astelisi asfaltilla, hevosen käyntiin tyypillistä rautakenkien kopsetta ei kuuluisi. Gagralla ei ole kenkiä.

- Joskus on sattunut, että hevonen on astunut päälle, mutta koska se on kengätön, niin se ei saa niin suurta vahinkoa aikaan ihmisen jalalle astuessaan, terapiaratsastuksen ohjaaja ja hevostalousyrittäjä Tuulia Karppinen sanoo.

Kulumat kuntoon

Tuulia Karppinen astelee Gagran kupeelle. Hevonen antaa tyynesti hoitajansa tarttua toiseen etujalkaan ja taivuttaa sen niin, että kavio lepää Tuulian kämmenellä.

- Tässä on terve, kova kavioaines ja koska siinä ei ole kenkää, se on myös rakenteeltaan terve. Luonnonmukaisessa kavionhoidossa kavioseinämää ei hajoteta millään lailla. Ja jos on tullut vaikka kosteudesta johtuvia halkeamia, ne on helppo puhdistaa kaviokoukulla, Tuulia Karppinen opettaa.

Kaviota raspataan sieltä, mistä se on vähemmän kulunut.

Ratsastusterapeutti Tuulia Karppinen.

Luomuvuolennassa käytetään harjaa, kaviokoukkua ja vuolupuukkoja, mutta päätyöväline on rautainen kavioraspi.

- Kavion sisällä on luu, josta näkee kavion kulumisen. Luonnonmukaisessa vuolennassa on useita tyylejä, mutta Dan Guerreran vuolentatyylissä vuollaan kavioluun mukaan. Kaviota raspataan sieltä, mistä se on vähemmän kulunut. Näin kavio saadaan tasaiseksi, Tuulia Karppinen selittää.

Ratsuruuna Gagra ei ole käsittelystä moksiskaan.

- Se jopa nauttiii tästä, Tuulia Karppinen sanoo.

Turhaan teuraaksi

Hevosen kavio on elävää ainesta verenkiertoa myöten ja Tuulia Karppisen mukaan sen kengittäminen aiheuttaa ongelmia.

Moni kengitetty hevonen joutuu turhaan teuraaksi.

Ratsastusterapeutti Tuulia Karppinen

- Rautakenkä ei jousta ja kun se lyödään nauloilla elävästä aineksesta läpi, niin monet hevoset ontuvat tai saavat kaviokuumeen. Moni kengitetty hevonen joutuu turhaan teuraaksi parantumattoman kaviokuumeen vuoksi. Jos hevosilta otettaisiin kengät pois ja ne saisivat oilla vapaina laitumilla, niiden kaviot säilyisivät terveinä, Tuulia Karppinen väittää.

Kengättömyydellä on Tuulia Karppisen mukaan vaikutuksia myös hevosen tarkenemiseen.

- Hevosella on kokoonsa nähden pieni sydän ja sen kaviot verenkiertoineen toimivat apusydäminä. Rautakenkä nauloineen supistaa verenkiertoa sillä seurauksella, että hevosen kaviot ovat kylmät. Kengättömän hevosen kaviot pumppaavat verta sydämen apuna, kaviot ovat lämpimät ja eläin tarkenee pakkasillakin jopa ilman loimea.

Nahkaläpysköistä rautakenkiin

Hevonen ei kehittynyt omaksi lajikseen kengät jalassa. Niiden kavioihin alettiin kehitellä suojia keskiajalla.

Moni epäilee, ettei hevonen pärjää ilman kenkiä.

Ratsastusterapeutti Tuulia Karppinen

- Silloin Euroopassa pidettin paljon hevosia kivilinnoissa kuninkaitten ja ratsuväkien käytössä. Hevoskarsinoiden ammoniakkipitoisuus ja lanta tekivät tuhojaan kavioissa ja alkuun suojina käytettiin nahkaläpysköitä. Sittemmin hevosille kehitettiin rautaiset kengät, Tuulia Karppinen kertoo.

- Nykyaikana on huomattu myös kenkien aiheuttamat ongelmat.

Kengättömyys jakaa mielipiteet

Tuulia Karppisen mukaan kengätön hevonen säästää myös omistajan kukkaroa.

- Talleissa, joissa seisoo paljon kengitettyjä hevosia, joudutaan käyttämään kengittäjää 6-8 viikon välein, ellei hoida kengitystä itse. Kenkiin ja nauloihin kuluu myös rahaa sekä suojiin, joita tarvitaan, etteivät hevoset satuttaisi kengillä itseään. Luonnonmukaisessa hoidossa näiltä kuluilta säästyy. Luomuvuolentaan tarvittava raspi maksaa parikymppiä, vuolupuukot muutamia euroja.

Tuulia Karppinen myöntää, että luonnonmukainen hevoshoito kohtaa vielä paljon ennakkoluuloja.

- Moni epäilee, ettei hevonen pärjää ilman kenkiä, mutta asenteet ovat muuttumassa. Olen muun muassa hoitanut hevosta, jonka kaviot olivat niin kuluneet, ettei niihin kengittäjän mukaan enää voinut kenkiä laittaa eikä mitään ole tehtävissä. Hevosen kavio alkaa kuitenkin kasvaa, kun se vapautuu kengistään. Kyseinen hevonen selviytyi.

Toivoisin, että kaikki hevoset voisivat elää tällä tavalla luonnonmukaisesti.

Ratsastusterapeutti Tuulia Karppinen

Ratsuruuna Gagra kuuntelee puhetta omasta hoidostaan hirnumatta, hamuaa välillä turvallaan Tuulia Karppisen olkaa.

- Toivoisin, että kaikki hevoset voisivat elää tällä tavalla luonnonmukaisesti. En tykkäisi itse elää metri kertaa metri huoneessa. Miksi pitäisin hevosta pari metriä kertaa pari metriä karsinassa? Kyllä niitten täytyy saada elää laumaelämää ja juosta vapaasti laitumella, Tuulia Karppinen kiteyttää.