Seksipalvelut thaihieronnassa 150 euroa – iäkkäimmät miesasiakkaat yli 70-vuotiaita

Joukkoa thaihierontayrityksiä epäillään seksipalveluja tarjonneiksi parituksen pesiksi Itä-Suomessa. Parituksesta epäillyt liikkeenharjoittajat ovat pääasiassa thaimaalaisia naisia, mutta mukana on myös muutamia suomalaisia miehiä.

Kotimaa
Thaihierontapaikka, joka suljettiin Turussa parituksen vuoksi vuonna 2009.
Yle

Poliisi on paljastanut Itä-Suomessa useita paritusrikosepäilyjä thaihierontaliikkeissä. Esitutkintaan on otettu Joensuussa, Mikkelissä, Varkaudessa ja Kuopiossa toimivia yrityksiä, joita on yhteensä kymmenkunta.

Liikkeenharjoittajien epäillään saaneen huomattavaa taloudellista etua annetuista seksipalveluista. Rikoksella saatu hyöty, joka koostuu hierontapalvelumaksuista, on arviolta 350 000 euroa.Parituksesta epäillyt liikkeenharjoittajat ovat pääasiassa thaimaalaisia naisia, mutta mukana on muutamia suomalaisia miehiä. Seksipalveluja antaneita hierojia ei epäillä rikoksista, vaan heitä on kuultu tutkinnassa asianomistajina.

Hierontapaikkojen pääasiallinen palvelu oli seksuaalipalvelujen tarjonta.

Harri Alhainen

Hierontaliikkeiden asiakkaina on ollut suomalaisia miehiä. Heitä on kuulusteltu kymmeniä epäiltynä parituksen kohteena olevan henkilön hyväksikäytöstä. Miehistä nuorimmat olivat noin 30-vuotiaita ja iäkkäimmät yli 70-vuotiaita.

Hierontaan piti maksaa "sisäänpääsymaksuna" 30 euroa ja sen jälkeen erilliset maksut seksipalveluista. Kalleimmillaan kokonaishinnaksi tuli 150 euroa.

- Esitutkinnassa on käynyt ilmi hierojien kertomana, että noin 80 prosenttia palveluista liittyy seksuaalipalveluihin ja loput 20 prosenttia perinteiseen thaihierontaan, kertoo rikosylikomisario Harri Alhainen keskusrikospoliisista.

Viitettä valtakunnallisesta toiminnasta

Rikosylikomisario ei ota suoraan kantaa siihen, onko kyseessä valtakunnallinen ilmiö, vaikka viitettä siitä on.

- Esitutkinnassa olleiden hierontapaikkojen pääasiallinen palvelu oli seksuaalipalvelujen tarjonta ja kun tiedämme, että tytöt vaihtoivat hyvin tiheään eli muutaman viikon välein hieromapaikkaa niin Itä-Suomessa kuin valtakunnallisestikin, niin tietysti herää kysymys, että muuttuuko se toiminta kun vaihdetaan paikkakuntaa, muotoilee Alhainen.

Rikosylikomisario Harri Alhainen keskusrikospoliisista.
Rikosylikomisario Harri Alhainen keskusrikospoliisista.Esa Huuhko / Yle

Paritus on Suomessa rikollista ja se tarkoittaa taloudellisen hyödyn hankkimista toisten tarjoamia seksuaalipalveluja hyödyntämällä. Suomessa on keskusteltu viime aikoina myös seksipalvelujen ostamisen ja myymisen täyskiellosta, mikä vaatisi lakimuutoksen.

Rikosylikomisario Harri Alhaisen mukaan täyskiellolla olisi puolensa ja puolensa.

- Mikäli tulee täyskielto, niin se toimii tietyllä tavalla preventiivisenä eli ennaltaehkäisevänä. Henkilö ehkä jättää ostamatta seksuaalipalveluja, koska siinä on kiinnijäämisriski.

- Toisaalta silloin seksipalvelujen myynti menee niin sanotusti maan alle, ja tällaisten rikosten tutkinta vaikeutuu huomattavasti.