Porin korkeakoulujen yhteiskampus kaatumassa

Kampuksen valmistelu palautetaan kaupunginhallitukselle sillä tavoitteella, että vain Satakunnan ammattikorkeakoululle tulee uusi kampus - yliopistokeskus jatkaa entisissä tiloissa. Asiasta päätettiin maanantai-illan valtuustokokouksessa.

Kotimaa
Porin Puuvilla sivusta
Iida Pakkanen / Yle

Porin korkeakouluille ei näillä näkymin tule yhteiskampusta. Kaupunginvaltuusto päätti maanantai-iltana, että yhteiskampusta suunnitellaan jatkossa ainoastaan Satakunnan ammattikorkeakoululle.

Yhteiskampuista on Porissa suunniteltu yli vuoden ajan, ja siihen on ollut tarkoitus tulla sekä yliopistokeskus että ammattikorkeakoulu. Suuria kiistoja on herättänyt yhteiskampuksen sijaintipaikka. Yliopistokeskuksen työntekijät ja opiskelijat ovat katsoneet, että Puuvilla on yliopistokeskukselle hyvä sijaintipaikka. Nyt yliopistokeskuksen toive toteutunee, ja se saa jatkaa puuvillakeskuksen tiloissa.

Yhteiskampuksen piti olla vetovoimatekijä

Poriin alettiin suunnitella korkeakoulujen yhteiskampusta vuonna 2012, koska katsottiin, että yhteiskampus parantaisi Porin korkeakoulujen toimintaa ja toimisi myös vetovoimatekijänä. Viime vuoden lopulla vaihtoehdoiksi yhteiskampuksen sijaintipaikaksi tulivat Renor Oy:n omistama Porin Puuvilla ja Cityconin omistama vanha Citymarketin alue Asema-aukion ja rautatieaseman vieressä.

Painavin syy ratkaisuun on se palaute, joka on tullut yliopistoilta.

Juha Vasama (kok.)

Cityconin ehdotus valittiin kampuksen sijaintipaikaksi vanhan kaupunginhallituksen viimeisessä kokouksessa vuoden 2013 alussa. Menettelytapa herätti paljon vastustusta, koska valtuusto katsoi, että sen yli käveltiin. Heräsi myös epäilyjä päätöksen toteutuksen asianmukaisuudesta. Toukokuussa kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen kertoi, että kampuksen sijaintipaikka kilpailutetaan uudelleen.

Kilpailutuksesta piti päättää maanantain valtuustokokouksessa. Kilpailutuksessa vahvoilla olivat etukäteisarvioiden mukaan Cityconin ja Renorin vaihtoehdot, mutta peliin oli tulossa myös vaihtoehto, että jokin uusi toimija sijoittaisi kampuksen lentoaseman lähelle niinsanotulle Aviaporille suunnitellulle paikalle.

Yllätysesitys järkytti pienryhmät

Suurimpien valtuustoryhmien kokoomuksen ja SDP:n johtajat Juha Vasama ja Esa J. Wahlman löivät kokouksessa pöytään uuden, yhdessä valmistellun esityksen, joka oli tuotu muiden ryhmien tietoon vasta viime päivinä: yhteiskampuksesta luovuttaisiin ja sen sijaan suunniteltaisiin ensi vaiheessa kampus vain ammattikorkeakoululle. Yliopistokeskus voisi halutessaan tulla myöhemmin mukaan kampukselle.

- Painavin syy ratkaisuun on se palaute, joka on tullut yliopistoilta. He näkivät yhteiskampuksessa lisäarvoa, mutta nykytilat ovat heidän mukaansa järkevät, Vasama perustelee päätösesitystä.

Mielestämme tällainen ratkaisu olisi voitu tehdä jo aiemmin.

Esa J. Wahlman (sd.)

SDP oli jo aiemmin esittänyt, että kampus tehtäisiin vain SAMKille. Kokoomus sai kuitenkin uuteen esitykseen oman puumerkkinsä, että yliopistokeskus voi myöhemmin tulla mukaan kampukseen.

- Ryhmämme oli yksimielisesti tämän esityksen takana. Mielestämme tällainen ratkaisu olisi voitu tehdä jo aiemmin, Wahlman kertoo demarien tuntoja.

Kokoomuksen ja SDP:n yhteistyössä tekemä esitys järkytti muut valtuustoryhmät, sillä ne kokivat jääneensä valmistelussa sivuun. Pienemmät ryhmät vaativatkin, että asiaa ei vielä päätettäisi valtuustossa, vaan se palautettaisiin kaupunginhallituksen käsittelyyn.

- Tuntuu, että tässä pilkataan valtuutettuja, Anne Liinamaa (vihr.) totesi.

Asiaa oltiin ensin viemässä äänestykseen, mutta sitten valtuuston kokous keskeytettiin, Vasama ja Wahlman kokoontuivat neuvonpitoon, ja saliin palattuaan Vasama ilmoitti valtuustolle, että asia voidaan palauttaa kaupunginhallitukseen. Sinne se lähti lopulta ilman äänestystä.

Ei tullut takkia, tuli tuluskukkaro?

Kyseessä oli pieni arvovaltavoitto valtuuston muille ryhmille, jotka äänestyksessä olisivat hävinneet yhtenäisille kokoomus- ja demariryhmille. Käytännössä asian palauttaminen kaupunginhallitukseen ei kuitenkaan todennäköisesti muuta asian etenemistä, korkeintaan vähän viivästyttää sitä, sillä muista ryhmistä muun muassa perussuomalaisissa oli ymmärrystä kokoomus- ja demariryhmien esitykselle.

- Tavoitteenamme on saada asia jo seuraavan valtuustokokouksen käsiteltäväksi lokakuussa. Ammattikorkeakoulun kampus kilpailutetaan, ja vahvimmilla nykyisten materiaalien pohjalta ovat Cityconin ja lentoaseman lähistön kampusvaihtoehdot. Toisaalta tätä on ennenaikaista spekuloida, sillä vasta kun kilpailutus etenee, näemme, mitä tarjouksia tulee, kokoomuksen ryhmänjohtaja Juha Vasama sanoo.

Tavoitteenamme on saada asia jo seuraavan valtuustokokouksen käsiteltäväksi lokakuussa.

Juha Vasama (kok.)

- Tässä on kyllä sekin vaihtoehto, että Renor tekee tarjouksen, joka voittaa, jolloin ammattikorkeakoulun kampus tulisi Puuvillaan, SDP:n Esa J. Wahlman pohdiskeli.

Jos Wahlmanin esittämä vaihtoehto toteutuu, silloin ammattikorkeakoulu ja yliopistokeskus sijoittuisivat samalle alueelle, mutta niillä ei olisi yhteiskampusta. Toisaalta valtuuston hyväksymässä pohjapaperissa todetaan, että "tässä vaiheessa rakennetaan --- SAMK:lle uudet tilat sen nykyisen sote-yksikön lähelle" eli Tiilimäen lähelle. Puuvilla sijaitsee selvästi kauempana Tiilimäestä kuin Asema-aukio tai lentoasema.

Joka tapauksessa suunnitelma Porin yhteisestä korkeakoulukampuksesta on, jos ei hautautumassa aivan kokonaan, niin ainakin siirtymässä tulevaisuuteen. Yhteiskampukseen piti tulla henkilökuntineen ja opiskelijoineen noin 6 500 ihmistä. Nyt jää nähtäväksi, kuinka innostuneita yksityiset yhtiöt ovat tarjoamaan sijaintivaihtoehtoja pienemmäksi jäävälle kampukselle.