Kansanedustaja Hanna Tainion poliittinen ura on vaakalaudalla rantatunneliäänestyksessä

Tampereen kaupunginvaltuuston sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä on päättänyt erottaa kaikki rantatunnelin puolesta ensi maanantaina äänestävät valtuutetut ryhmästä. Kansanedustaja Hanna Tainio arvioi, että tunneliäänestys voi lopettaa hänen poliittisen uransa SDP:ssä.

politiikka
Hanna Tainio.
Hanna Tainio.Jyrki Lyytikkä / Yle

Tampereen kaupunginvaltuuston sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä on tehnyt ryhmäpäätöksen Rantaväylän tunnelista. Päätöksen mukaan jokaisen demarivaltuutetun on äänestettävä rantatunnelia vastaan kaupunginvaltuuston kokouksessa ensi maanantaina. Tunnelin puolesta äänestävä valtuutettu erotetaan valtuustoryhmästä loppukaudeksi.

Viikonloppuna neljä SDP:n valtuutettua ilmoitti äänestävänsä tunnelin puolesta. Yksi heistä oli kansanedustaja Hanna Tainio.

Tainion mukaan valtuustoryhmältä ei tullut ymmärrystä nelikon näkemykselle.

- Vaikka me koitimme sitä perustella, että tilanne on muuttunut siitä kun aikanaan päätimme vastustaa tätä tunnelia.

Tunnelikantansa vaihtumista Tainio perustelee muun muassa kiristyneellä taloustilanteella ja heikentyneellä työllisyystilanteella. Hän kertoo kannattaneensa tunnelia koko ajan, mutta olleensa aiemmin valmis lykkäämään hanketta ja siksi antaneensa aiemmin tukensa ryhmälle.

Nyt kuitenkin työttömyys näyttää vain pahenevan, joten investointi, joka työllistää nopeasti ja paljon on paikallaan.

Kova päätös

Tainio arvioi, että valtuustoryhmän päätös voi merkitä hänelle jopa poliittisen toiminnan loppua ainakin SDP:ssä. Tainio pitää erottamista valtuustoryhmästä kovana päätöksenä.

Mietin nyt tämän viikon omassa mielessäni näitä asioita; asetan niitä vastakkain ja arvotan niitä.

Hanna Tainio

- Olen itse ollut mukana 25 vuotta Tampereella valtuustossa ja koko sinä aikana ei tällaista päätöstä ole tehty. Kyllä minun täytyy sitä nyt ihan itse miettiä ja pistää nämä kaksi asiaa vaakakuppiin. Tietysti tällä hetkellä tuntuu kovin pahalta, Tainio sanoo.

Tainio jatkaa, että mitään vaihtoehtoja ei ole. Se on joko tai. Jos hän äänestää tunnelin puolesta, seuraukset ovat selvät.

- Enää en tule politiikassa toimimaan. Se on aika kova ratkaisu. Mietin nyt tämän viikon omassa mielessäni näitä asioita; asetan niitä vastakkain ja arvotan niitä.

Tainion mukaan tunnelipäätös vaikuttaa myös mahdollisuuteen pyrkiä eduskuntaan.

Yksittäinen kysymys

Hanna Tainio sanoo, että tilanne ei kuitenkaan merkitse suurta halkeamaa puolueen sisällä. Kyse on yksittäisestä kysymyksestä, joskin suuresta sellaisesta.

- Kukaan meistä neljästä ei haluaisi lähteä omasta ryhmästä pois.

Hanna Tainion lisäksi demarivaltuutetut Johanna Loukaskorpi, Tarja Jokinen ja Riitta Ollila ilmoittivat äänestävänsä Tampereen kaupunginvaltuustossa rantatunnelin rakentamisen puolesta.

Tampereen kaupunginvaltuusto päättää rantaväylän tunnelin toteuttamisesta 16. syyskuuta.