Yliajosta toipuva Brita: Ensimmäinen viikko oli täyttä helvettiä

– Katsoin molempiin suuntiin, eikä näkynyt mitään. Lähdin ylittämään katua. Yhtäkkiä pieni punainen auto ilmestyi kuin tyhjästä. Ehdin ajatella, että eikö se jarruta yhtään. Sitten pimeni.

Kotimaa
Brita Brandt makaa sairaalasängyssä onnettomuuden jäljiltä.
Brita Brandt loukkaantui jouduttuaan suojatiellä onnettomuuteen.Kati Latva-Teikari / Yle

Brita Brandt jäi auton alle suojatiellä Kokkolan keskustassa pari viikkoa sitten. Perna repesi, pää sai katuun iskeytyessään kovan tällin. Taju palaili onnettomuuspaikalla, ja Brita kuuli, kuinka joku kehotti olemaan liikkumatta ja makaamaan vain paikoillaan.

Perna jouduttiin leikkaamaan kokonaan pois.

– Päähän tulleesta reiästä virtasi veri ulos ja sisälle. Reikä ommeltiin, perna jouduttiin leikkaamaan kokonaan pois, kertoo Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa toipuva Brita Brandt.

Mitä suojatiellä Torikadun ja Rantakadun kulmassa oikein tapahtui? Mistä auto ampaisi yhtäkkiä? Miksi kuski ei huomannut katua ylittävää naista? Kuljettajan nimi on Britalla jo tiedossa, muuten tapahtumat ovat vielä hämärän peitossa. Poliisi on tehnyt kuljettajasta rikosilmoituksen ja luvannut selvityksen lähiaikoina.

Ensin tuli viha

Aktiiviisen naisen elämä seisahtui hetkessä.

– Olin ensimmäisen vuorokauden sairaalassa todella vihainen, kun kaikki suunnitelmani menivät sekaisin. Oli niin paljon tekemistä ja asioita vireillä. Miksi juuriminun päälleni ajettiin?

Miksi juuri minun päälleni ajettiin?

Kyyneleet ovat herkässä, kun Brita muistelee, miten sängyn viereen saapuneet lapset yrittivät olla iloisia ja tsempata sinisenkirjaville mustelmille murjoutunutta äitiä.

– Ensimmäinen viikko oli täyttä helvettiä, Brita sanoo, eikä välitä muistella enempää. Nyt on aika keskittyä paranemiseen.

Päivä päivältä on mennyt paremmin. Viha on vaihtunut helpotukseen ja kiitollisuutteen siitä, että jäi henkiin. Päälleen ajanutta autoilijaa kohtaan Brita ei ole tuntenut vihaa.

– Rupesin miettimään, että entä, jos olisin itse ajanut jonkun päälle. Kuinka kauheaa sen on täytynyt olla hänellekin.

Päivä kerrallaan

Mustelmat otsassa ja silmän ympärillä ovat jo vähän vaalenneet. Kivut on saatu kuriin, eikä enää ole pahoinvointia. Kroppa on vielä kuitenkin kuin mankelin läpi ajettu. Brita ei pääse vielä omin voimin sängystä ylös, mutta jaksaa istua, kun joku auttaa tuolille.

– Saa nähdä sitten joskus, kun taas on jaloillaan, että pelottaako mennä kadun yli. Sen näkee sitten. Nyt mennään päivä kerrallaan. Olen iloinen, että voin vielä elää perheelle ja muille rakkaille.