Tupakkalobbaus käy kuumana - kieltäisitkö mentolisavukkeet?

EU:ssa käydään kovaa tupakkalobbausta makuaineiden kieltämisestä tupakoista. Mentolisavukkeiden kiellolla haluttaisiin vähentää alaikäisten tupakointia. Minkälaisen tupakkadirektiivin sorvaisit?

Osallistu
Oikeustieteen professori Erkki Aurejärvi.
EU:n suunnitteleman tupakkadirektiivin tiukennosten ympärillä käydään kovaa vääntöä. Direktiivillä ollaan kieltämässä muun muassa mentoli-savukkeet. EU:n parlamentin oli tarkoitus käsitellä uutta tupakkadirektiivi-ehdotusta tällä viikolla, mutta valtaisan paineen takia käsittely siirtyi lokakuulle. Myös suomalaismepit ovat kohdanneet voimakasta lobbausta. Meppien sähköposteihin on satanut tuhansia viestejä, joissa vaaditaan direktiivin hylkäämistä. Direktiivin sisältöä ja lobbauksen voimaa pohti Aamu-tv:ssä tupakkateollisuuden asiantuntija Erkki Aurejärvi.

EU:n parlamentaarikot ovat olleet poikkeuksellisen kovan tupakkalobbauksen kohteena. Käsiteltävä direktiivi kieltäisi makuaineet tupakoissa, ohuet savukkeet, harhaanjohtavat merkinnät askeissa ja tekisi terveysvaikutukset näkyvämmiksi.

Mentolisavukkeita on noin neljäsosa kaikista Suomessa myytävistä savukkeista. Minkälaisen tupakkadirektiivin sorvaisit?

Artikkelia täydennetty 8.10.: EU:n parlamentissa äänestetään uudesta tupakkadirektiivistä, joka kieltäisi makuaineet tupakassa ja lisäisi tupakka-askien terveysvaroituksia. Samalla käsitellään sähkötupakan myyntiä.

Atikkelia täydennetty 8.10. klo 14.15. EU-parlamentti on hyväksynyt direktiivin, joka kieltää metolisavukkeiden myynnin ja tuo varoitukset tupakka-askien kylkeen.