1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. politiikka

Perussuomalaisten Kettunen: Lappiin ei haluta vihreitä koppakuoriaisia paimentamaan

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pentti Kettunen kyseli Lapissa halukkuutta ottaa vastaan vihreitä kansanedustajia koppakuoriaisia paimentamaan. Omaperäisen toimenpidealoitteen tarina jatkuu.

Kansanedustaja Pentti Kettunen (ps.) selvitti kesällä Sodankylän ja Inarin kunnan Ivalon taajaman asukkaiden mielipiteitä omaan eduskunnan toimenpidealoitteeseensa.

Kettunen teki viime talvena eduskunnassa toimenpidealoitteen, että Lapista UKK-kansallispuistosta rajattaisiin alue vihreille kansanedustajille koppakuoriaisten paimentamista varten.

Kimmoke aloitteeseen oli valtiovarainvaliokunnan maatalousjaostossa käyty sanailu vihreiden ja Perussuomalaisten välillä petopolitiikasta.

Kettusen ja kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen (ps.) sekä Kettusen eduskunta-avustajan nimissä julkaistu kysely päätyy siihen, että 60 prosenttia haastatelluista ei halua vihreitä paimentamaan koppakuoriaisia kansallispuistoon.

Kansanedustajat poimivat haastateltavat kyselyynsä S-markettien edustalta. Kyselystä oli etukäteen ilmoitettu paikkakuntien lehdissä. Vastaajista 36 prosenttia oli valmis erilliseen alueeseen vihreille.

Kettunen kyseli asiasta Sodankylän kirkonkylällä ja Ivalossa viideltäkymmeneltä ihmiseltä.

Koppakuoriaisaloite odottaa puhemiesneuvoston ratkaisua

Pentti Kettusen toimenpidealoite odottaa edelleen eduskunnan puhemiesneuvostossa ratkaisua, miten aloite etenisi eduskunnan aloitejärjestelmässä. Yleensä aloitteista puhutaan lyhyesti täysistunnossa, mutta ne johtavat äärimmäisen harvoin niissä ehdotettuihin toimenpiteisiin.

Kettunen sopi talvella puhemies Eero Heinäluoman (sd.) kanssa, että aloitteen käsittelylle otetaan aikalisä. Kettusen kyselyn jälkeen asian eteneminen jää puhemiesneuvoston harkintaan.

Keskiviikkona Pentti Kettunen sanoi, että hän on kyselynsä toimittanut puhemiesneuvostolle tiedoksi. Kettusen puolesta puhemiesneuvosto voi nyt ratkaista hänen toimenpidealoitteensa kohtalon parhaaksi katsomallaan tavalla.

Kettusen lisäksi aloitteen on allekirjoittanut 18 kansanedustajaa. Valtaosa edustajista on Perussuomalaisia, mutta joukossa on myös kaksi keskustan ja yksi SDP:n edustaja.

Puhemiesneuvostossa aloitetta ei tiettävästi ole pidetty kaikilta osin asiallisena.