Telemarkkina-alalle tulee uusia työpaikkoja Pielavedellä ja Varkaudessa

Puhelinpalveluyritykset palkkaavat lisää väkeä. Alalla on huomattu, että myös kiinnostus oppisopimuskoulutukseen on kasvanut

oppisopimukset
Puhelinmyyjä työssään
Toni Pitkänen / Yle

Puhelinpalvelualan työpaikat lisääntyvät Pohjois-Savossa loppuvuoden aikana. Telemarkkinointialallla toimiva Suomen MediaCenter aikoo palkata Varkauteen yli 10 myyntineuvottelijaa.

Lisäksi Pielavedelle on tulossa yhdeksän työpaikkaa. Molemmat yksiköt aloittavat syksyn kuluessa.

Suomen MediaCenterin Kuopion yksikön johtaja Tuomas Nissinen sanoo, että kilpailu osaavista myyntialan ammattilaisista on kovaa, sillä hyvistä tekijöistä on pulaa. Nissisen mukaan ala sopii hyvin esimerkiksi osa-aikaista työtä tekeville opiskelijoille.

Myös oppisopimuskoulutus yleistyy edelleen telemarkkina-alalla. Osa työntekijöistä hankkii uuden ammatin oppisopimuksella. Tuomas Nissinen on huomannut, että yleinen taloustilanne on heijastunut puhelinmyyntityöpaikkojen kiinnostavuuteen.

- Synkät yt-uutiset näkyvät selvästi. Kysyntää työpaikoista on. Osaava tekijä pääsee tällä alalla hyviin ansioihin, sanoo Nissinen.