1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. musiikki

Kitaramiehen etsintäkuulutus: Täydellisen soinnin metsästys

Loppilainen Hannu Pelkonen on pyhittänyt kädentaitonsa vanhalle tavaralle ja niiden uusille käyttötarkoituksille. Sellainen voi syntyä vaikkapa koirankupista, joka saa uuden elämän kitaran kaikukopan osana. Kaikki vanha kiehtoo, mutta it-asiantuntijan elämän suuri ristiretki on täydellisen soinnin etsimisessä.

Kuva: Mikael Juntunen / Yle

Lopen Launosten kylässä Santamäen kartanossa on yli 100-vuotias talo, jota asuttaa it-insinööri. Hän pitää korkeista huoneista, vanhoista huonekaluista, kakluunista ja siitä, että aika näkyy tavarassa. Hannu Pelkonen etsii vanhoja esineitä, joille hän haluaa antaa uuden elämän. It-miehen takinkääntö tapahtuu kotiovella. Kaikki siitä eteenpäin on vanhaa ja viehättävää.

Pidän käsityön näkymisestä esineissä; tykkään näpräämisestä, kehittelemisestä ja kierrätyksen estetiikasta.

Hannu Pelkonen

– Pidän käsityön näkymisestä esineissä; tykkään näpräämisestä, kehittelemisestä ja kierrätyksen estetiikasta. Tykkään siitä, että joku on kulunut. Vanha tavara saa uuden elämän. Tekniikassa viehättää se, että kaikki on korjattavissa.

Pelkosen käsissä moni vanha asia on saanut uuden mahdollisuuden entisöitynä tai kehiteltynä. Kaikkein pyhimmän, peräkammarin, seinillä roikkuu erilaisia kielisoittimia, joihin on rakennettu jotain täysin outoja elementtejä.

– Vanha esine, jolla on täysin poikkeava uusi käyttötapa, määrittelee Pelkonen.

Peltipurkkeja ja sikarilaatikoita on käytetty 2 - 3–kielisten itsetehtyjen kielisoitinten perusraaka-aineena. Henkiin ovat heränneet vanhatkin kitarat.

– Tässä on vanha akustinen kitara, johon on upotettu koirankuppi, hän esittelee puukantista akustista resonaattoriaan. Koiran kuppi tuo lisää kaivattua ääntä. 

Ja jatkoksi tulee tyytyväisyyttä pulppuavaa tarinaa siitä, kuinka kakkuvuoasta tehty kaksikielinen soitinkin soi hemmetin hyvin.

Paraatipaikalla kelloputkivahvistin

Esillä on eri työvaiheissa olevia vahvistimia. Tarinan syvällisempi osa liittyy vahvistimiin. Pelkonen ei olisi ehkä koskaan uppoutunut näin vahvasti putkivahvistimien maailmaan, ellei hänen selkänsä olisi vaurioitunut pahasti viisi vuotta sitten. Ajankuluksi hän hankki tietoa vahvistimista ja nyt uuden harrastuksen saldona on parisenkymmentä täysiveristä putkivahvistinta.

Yhdessä seinällä olevat kitarat ja lattialla olevat vahvistimet muodostavat elinikäisen projektin, joka kantaa nimeä: täydellisen soinnin metsästyksen.

Kuva: Mikael Juntunen/ Yle

Paraatipaikalla on antiikkisen kellon sisään tehty putkivahvistin. Ääntä säädetään kellonviisareista ja yläpuolella koreilee etu-, pääte- ja tasasuuntausputket.

– Se on antanut minulle suunnattoman määrän epätoivon tunteita. Se on lähellä sitä mitä haluan, mutta se on vielä kesken, koska se hurisee.

Unelma on pehmeä ja pyöreä

Pelkonen laittaa virran päälle ja putkissa alkaa hehkua. Samalla hän pitää transistorien lähes tuhoaman putkivahvistimen puolustuspuheen.

Vaikka ostaisit samat vehkeet kuin Jimi Hendrixillä ja Esa Pulliaisella, huono soittaja ei saa samoja asioita esille.

Hannu Pelkonen

– Ääni on ehkä vääristynyt, diskantti vaimentunut ja korkeat äänet eivät kuulu niin selvästi, mutta siinä on sellaista pehmeyttä ja pyöreyttä.

Täydellisen soinnin metsästäjä päätyy entisöityyn vuoden 1962 Hofner-kitaraan ja juuri tuohon omatekemäänsä ”kellovahvistimeen”. Kello on lähtöisin berliiniläiseltä kirpputorilta. Sisuksissa olleet soivat kellot päätyivät omaan keikkasettiin sikarilaatikossa ja koppa sai sisäänsä jo melkein eksoottista putkitekniikkaa.

– Ne ovat kaikkea muuta kuin hifiä, pidän siitä, huokaisee Pelkonen.

Kumpi sitten ratkaisee, kitaran vai vahvistimen ääni. Kumpikin tai ei kumpikaan.  

– Se on enemmän kiinni soittajasta. Vaikka ostaisit samat vehkeet kuin Jimi Hendrixillä ja Esa Pulliaisella, huono soittaja ei saa samoja asioita esille.

Ei rahasta vaan rakkaudesta

Ääni ei ole rahasta kiinni. Henkiin uudelleen puhallettu punainen laminoitu Hofner löytyi kierrätyskeskuksesta kolmella eurolla. Seinällä olevista kitaroista kallein on korkeintaan satasten arvoinen.

Täytyy tietysti hyväksyä se, että kuluneempikin vanha ja alkuperäinen on aina parempi kuin korjattu ja uusia osia saanut.

Hannu Pelkonen

– Täytyy tietysti hyväksyä se, että kuluneempikin vanha ja alkuperäinen on aina parempi kuin korjattu ja uusia osia saanut. Vehkeet eivät välttämättä korjaamalla ja entisöimällä parane.

Tämä ei ole bisnes, tätä tehdään rakkaudesta. Tilan vuoksi joskus täytyy luopuakin jostain, eikä se tee kipeää.

– Minua viehättää, jos joku ihminen ihastuu tekemääni asiaan. Ei ole kyse rahasta, eikä siitä, kuinka paljon teen voittoa. Annan mielelläni vaikka omakustannushintaan pois, jos joku osaa arvostaa tekemistäni.

Täydellistä sointia on etsitty lankkukitaroista, Bo Diddley -maisista täyspuisista kulmikkaista tammilankuista, omin käsin tehdyistä, entisöidyistä ja muunnelluista malleista. Kiinalaisille, venäläisille ja tsekkiläisille putkille on etsitty vahvistinkotia postin vanhoista mittalaitelaatikoista ja picnic-koreista lähtien. Alkuperäisputkiin ei ole enää varaa, ne maksavat vahvistimen hinnan. Mutta ne soivat. 

– Nämä kaikki ovat harjoittelukappaleita matkalla täydellisyyteen. Tein mielestäni täydellisen rokkivahvistimenkin, mutta ei minulla sille mitään käyttöä ollut. Pidän menneiden vuosikymmenten hämyisten klubien jazz- ja blues-soundista enemmän. 

Jamipiste kutkuttaa

Yksi vahvistin tai kitara ei riitä, vaikka se olisi lähellä täydellistä.

– Koiralla on sellainen piste, että kun siitä kutkuttaa, alkaa jalka vipattaa. Amerikkalaiset kutsuvat sitä nimellä ”sweet spot”. Suomennan sen jamipisteeksi. Putkivahvistin kuulostaa hyvältä tietyllä äänenvoimakkuudella, mutta ei pienemmällä tai suuremmalla. Eli näitä tarvitaan eri voimakkuuksille lisää, vaikka olenkin aika lähellä täydellistä vahvistinta.

Onko se täydellisyys sitten edes mahdollista?

– Toivottavasti en löydä sitä koskaan, koska tämä matka on ollut äärimmäisen kiinnostava ja mukava.