Breivik alkaa opiskella valtiotieteitä

Joukkomurhaajan opiskelujärjestelyt ovat ennennäkemättömän tiukat. Tutkintoa Breivikille ei ole luvassa, mutta hän saa perehtyä muun muassa kansainväliseen politiikkaan.

Ulkomaat

Norjalainen joukkomurhaaja Anders Behring Breivik aloittaa valtiotieteiden opinnot Oslon yliopistossa, kertovat Norjan tiedotusvälineet.

Viranomaiset ja yliopisto ovat antaneet Breivikille opiskeluluvan. Opintojen on tapahduttava ilman opettajaa työhuoneessa vankilassa, jossa hän kärsii 21-vuotista tuomiota 77 ihmisen murhasta. Hän suorittaa myös tenttinsä vankilassa, mikä on ennakkotapaus Norjan historiassa.

Yliopisto ei kelpuuttanut Breivikiä varsinaisiin tutkinto-opintoihin, koska häneltä puuttuivat vaadittavat lukiokurssit matematiikassa. Breivikin lukio-opinnot jäivät aikoinaan kesken.

Avoimen yliopiston opiskelijaksi hän kuitenkin kelpaa. Hän alkaa perehtyä poliitiikan perusteisiin, kansainväliseen politiikkaan ja hallintoon. Tutkintoa hänelle ei ole luvassa.

Vankila: Ei ongelmaa

Oslon yliopiston muut opiskelijat ovat vastustaneet Breivikin opiskelulupaa, ja myös Norjan väistyvän hallituksen opetusministeri Kristin Halvorsenin mielestä Breivikin pitäisi olla poikkeus hallituksen tavoitteista lisätä vankien opiskelua.

Oslon yliopiston rehtori Ole Petter Ottersen kuitenkin sanoo, että opinnot ovat jokaisen oikeus.

Myös Breivikin nykyisen asuinpaikan Skienin vankilan johtaja Karl Gustav Knutsen sanoo, että kaikilla Skienin asukeilla on oikeus käydä koulua tai tehdä töitä. Breivik ei ole poikkeus, eivätkä hänen opintonsa ole ongelma, Knutsen sanoo.