1. yle.fi
  2. Uutiset

Porin sataman liikenne vilkastui - riemuun ei silti aihetta

Kivihiilen tuonti on lähes kaksinkertaistunut. Kyse on lähinnä tilastollisesta korjausliikkeestä.

kivihiili
Porin satama nosturi  Port of Pori
Antti Laakso / Yle

Porin Sataman liikenne on selvästi viime vuotta vilkaampaa. Elokuun loppuun mennessä laivaliikenne oli Porin satamassa yli 13 prosenttia suurempi kuin samaan aikaan viime vuonna.

Nousua selittää kivihiilen tuonnin lähes kaksinkertaistuminen.

Satamajohtaja Jaakko Nirhamon mukaan suureen riemuun ei vielä kuitenkaan ole aihetta, vaan kyseessä on enemmänkin korjausliike tilastoissa.

- En lähde vielä ennustamaan hyvää tulosta, sillä viime vuoden kokonaisliikenne putosi noin 30 prosenttia. Vertailuvuosi oli siis niin huono, että siihen nähden luvut näyttävät hyviltä, vaikka ne eivät sitä ole. 2000-luvulla meillä on liikenne ollut 5-6 miljoonan tonnin välissä, nyt jäätäneen reiluun neljään miljoonaan tonniin.

Nirhamon mukaan kivihiiltä poltetaan lyhyemmällä tähtäimellä enemmän.

- Pitkällä tähtäimellä kivihiilen varaan ei kuitenkaan voi laskea. Onhan tässä Olkiluodon uusi yksikkökin käynnistymässä.

Lue seuraavaksi