Asuntosijoittajat: Työttömyyden kasvu lietsoisi asuntomarkkinoille myrskyn

Asuntosijoittajien yhdistys arvioi, että asuntojen hinnat laskevat loppuvuonna, joskin lievästi. Asuntojen hintojen nousu on jatkunut vuodesta 1996 - nyt jo käytännössä 17 vuotta. Vuoden 2008 finanssikriisi aiheutti vain notkahduksen.

talous
Asunnon pohjapiirros asuntonäytössä.
Yle

Asuntojen hinnat laskevat loppuvuonna lievästi - myrsky markkinoilla vaatisi työttömyysprosentin nousun kaksinumeroiseksi. Näin arvioi Asuntosijoittajat ry.

Asuntosijoittajat ry:n puheenjohtaja Marko Kaarto kertoo, että Suomen asuntojen hintojen nousu on jatkunut vuodesta 1996 - nyt jo käytännössä 17 vuotta. Vuoden 2008 finanssikriisi aiheutti vain notkahduksen: hinnat laskivat väliaikaisesti 5 - 10 prosenttia.

- Nyt on sellainen tilanne, että vapaarahoitteisia vanhoja kerrostaloasuntoja on enemmän markkinoilla kuin normaalisti, uudiskohteita myös. Lisäksi välittäjien kauppamäärät ovat pudonneet maaliskuusta lähtien. Tuolloin tuli voimaan varainsiirtoverouudistus. Hinnoissa on ollut laskua pari kuukautta.

Kaiken kukkuraksi rahoituksen ehdot ovat edelleen tiukkenemassa pankkiveron myötä, Kaarto huomauttaa.

- Marginaalit nousevat, hän arvioi. Ne ovat tällä haavaa 1,5 - 2 prosenttia, ja todennäköisesti tästä noustaan 2 - 2,5 prosenttiin. Tässä tilanteessa asuntojen hintoihin on vaikea kuvitella nousua.

Jos suomalainen työttömyysaste nousisi kaksinumeroiseksi, asuntomarkkinoille nousisi herkästi jopa myrsky. Asuntosijoittajat kehottavatkin sijoittajia varovaisuuteen lainarahoituksessa.

Salolaiset talonomistajat ovat vaikeuksissa - jos on pakko myydä

Suomeen on perustetu useampia asuntorahastoja, joiden strategiaan kuuluu kasvukeskusten pienten asuntojen ostaminen. Ne katoavat markkinoilta nopeasti, ja tämä vääristää kuvaa asuntomarkkinoista, sanoo Kaarto.

Pääkaupunkiseudun pienistä vuokra-asunnoista on pulaa ympäri vuoden, asuntosijoittajien edustaja tietää. Sen sijaan Salo on esimerkki riskisijoituksesta: suurten asuntojen omistajien ovat vaikeuksissa, kun työpaikkoja ei enää ole tarjolla.

- Kun työpaikka on mennyt, omakotitalon on joutunut myymään 7 - 8 vuoden takaiseen ostohintaan tai allekin.

Asuntosijoittajat ry. on puolueeton yhdistys, joka jakaa tietoa asuntosijoittamisesta ja Suomen asuntomarkkinatilanteesta. Yhdistys on toiminut vuoden 2011 alusta ja rekisteröity 2012. Jäseniä ovat yhdistyksen hallituksen kolme ihmistä, ja uutiskirje lähtee noin 600 ihmiselle, kertoo puheenjohtaja Marko Kaarto.