Jyväskylästä tehdään maailmanluokan pelikylää

Pelialaan kohdistuu Jyväskylässä suuria toiveita. Kaupungissa on alan osaamista, mutta haasteina ovat rahoitus ja se, että tekijät löytäisivät toisensa. Toiveena on saada kaupunkiin alan suuryritys.

pelit
Tablettipeli.
Ere EK / Yle

- Tällä hetkellä Jyväskylässä on satakunta ihmistä pelialan tehtävissä, tavoitteemme nostaa se kahteen-kolmeensataan lähivuosina, sanoo Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnan dekaani Pekka Neittaanmäki.

Yksi Jyväskylän suurimmista pelifirmoista on moninpelejä kehittävä Star Arcade, joka työllistää kaksikymmentäviisi ihmistä.

Jyväskylä on sulatusuuni, minimetropoli tässä keskellä Suomea.

Pekka Neittaanmäki

Star Arcaden tarina alkoi pienestä, kertoo toimitusjohtaja Harri Myllylä.

- Käytännössä nollasta lähdettiin liikenteeseen ja on kasvettu pikkuhiljaa omin voimin, ja sitten on otettu kansainvälisiä sijoituksia joiden avulla on voitu kasvaa siihen missä tällä hetkellä ollaan.

Koska pelimarkkinat ovat globaalit, ei yrityksen maantieteellisellä sijainnilla ole suurta merkistystä. Siksi myös Jyväskylällä on tekijöiden mukaan mahdollisuus kehittyä pelikaupungiksi.

- Jyväskylä on sulatusuuni, minimetropoli tässä keskellä Suomea, Neittaanmäki uskoo.

- Luulen, ettei se ole täältä käsin yhtään vaikeampaa kuin mistään muualtakaan käsin, Myllylä pohtii.

Tulevaisuuden pelit tulevat osaksi arkea

Pienten yritysten suurin haaste on rahoituksen saaminen. Neittaanmäki toivoo, että kaupunkiin saataisiin suuri kansainvälinen pelialan yritys - joko Suomesta tai ulkomailta.

-Tälläkin viikolla maanantaina kaksi ulkolaisten yritysten edustajaa otti minuun yhteyttä. On ilahduttavaa, että Jyväskylä on löydetty myös kansainvälisten yritysten taholta, hän sanoo.

Peliteollisuudelle tyypillistä on se, että ala on jatkuvassa muutoksessa. Tulevaisuudessa pelaaminen saattaa liittyä yhä voimakkaammin arkielämän askareisiin.

- Saattaa olla, että tavallaan pelit tulee leviämään kaikkialle arkisiin askareisiin, mikä tekee ihmisten elämästä mielenkiintoisempaa, mukavampaa ja motivoivampaa, pelialalla uskotaan.

Omalta osaltaan Jyväskylää pyrkii tekemään tunnetuksi peliosuuskunta Expan kehittämä Mighty Jyväskylä-peli, jossa seikkaillaan kaupungissa vaihtoehtotodellisuudessa. Peli julkaistaan lokakuussa.