Kova tuuli lykkäsi Costa Concordian hylyn nostoyritystä

Costa Concordian kääntäminen pystyyn ja kelluttaminen on ennennäkemätön pelastusyritys. Meren haurastuttaman hylyn nostamisessa on riskejä.

Ulkomaat

Myrskyinen sää on siirtänyt risteilyalus Costa Concordian nostoyritystä. Giglion saaren rannassa Italiassa makaavan hylyn nostaminen oli määrä aloittaa maanantaina aamuseitsemältä, mutta huono sää on lykännyt töitä.

Costa Concordialla on pituutta 290 metriä. Näin isoa alusta ei ole yritetty nostaa koskaan aiemmin, joten pelastajilta puuttuu kokemusta.

Operaatio on onnekkaimmillaankin ohi vasta ensi keväänä.

Työn hankaluutta lisää se, että runko on ruostunut hauraaksi aluksen maattua meressä yli puolitoista vuotta. Mahdollisen murtumisen varalta alue on ympäröity vuotoa imevillä puomeilla. Öljy aluksesta poistettiin pian turman jälkeen, mutta tankeissa on käymälä- ja muuta jätevettä.

Suunnitelmien mukaan alus yritetään kammeta takaisin pystyasentoon rungon ympärille kiinnitettyjen ketjujen avulla. Työn ennakoidaan etenevän kolmen metrin tuntivauhtia ja valmistuvan 12 tunnissa.

Seuraavaksi hylky on kellutettava irti riutasta, ennen kuin voidaan alkaa valmistella hylyn hinausta telakalle. Talvella hinaukseen ei ryhdytä, sillä talvimyrskyt lisäävät liiaksi riskiä. Siten operaatio on onnekkaimmillaankin ohi vasta ensi keväänä.

Oikeudenkäynnit jatkuvat

4 200:ta risteilymatkustajaa ja miehistön jäsentä kuljettanut Costa Concordia kaatui kyljelleen tammikuussa 2012 yrittäessään Giglion ohi liian läheltä rantaa. Onnettomuudessa kuoli 32 ihmistä.

Kapteeni Francesco Schettino on oikeudessa syytettynä väärän reitin valinnasta ja alukselta pakenemisesta. Lisäksi Costa Concordian varustamoyhtiötä vastaan on nostettu useita siviilikanteita.

Lähteet: AFP, AP